| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
kolopesijä Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Tam 2006 Viestejä: 2393 Paikkakunta: itä-suomi
|
Lähetetty: 29.06.2010 17:50 Viestin aihe: |
|
|
Meillä ei tahdo revetä rei'illä, kuin oma perse kaivaessa ja supien/mäyrien puitteissa pääosin sekin.
Motitus on erittäin hauskaa ja haastavaa parissa miehin imho.
Eikä kuutamon valaiseman maiseman vahtiminenkaan hiljaisuudessa ole hullumpaa, joskus joutuu tosin rauhan rikkomaan pilkkuseiskalla.
Silloin ja tällöin sattuu perän takana moka ja niitä pyritään parhaan mukaan paikkaamaan. Pisin taitaa olla kahden päivän jäljestys, jonka päätteeksi haavakko poijes. olisi saattanut olla haastavaa ilman lunta
Narujakaan en kehtaa pyyntiin pahemmin virittää jos ennätyspakkasia luvassa, kun tahtoo pelikaverilta popo jäätyä silmukassa.
Ihan naurettava kettutyttö olen ilmeisemmin näin itsetutkiskelun tuloksena
Petopyyntiin ajaa itsellä jonkin sortin "petoviha" myöskin, mutta silti yritän pitää pelin reiluna. Heikko mieli kai, mutta itse nautin hommasta eniten näin ja se on tärkeintä.
Tottakai pidän riistanhoidollista näkökantaa melko tärkeänä. Jotenkin minusta tuntuu ihan yksinkertaisesti ajateltuna, että jokainen pedon syömä yksilö vahentää ko. lajin määrää alueella yhdellä yksilöllä. Olkoon se sitten oikein tai väärin
Nyt riittää minun puolestani pillittäjien häiriköinti tässä threadissa. Alkaa peti kutsua, kun viime yön unet jäi reiluun 3h kaikenmaailman kuhanuistelujen takia
Jatkakaa... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
salakaato
Liittynyt: 06 Tam 2010 Viestejä: 3
|
Lähetetty: 29.06.2010 17:55 Viestin aihe: |
|
|
| Kesä iltana on äärimmäisen rauhoittavaa olla pillittämässä kettua, koska voi samalla pellolla ollessa seurailla kyyhkysten ja muiden lintujen lentoreittejä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Tukivarsi Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 445 Paikkakunta: K-S/Pohjois-Häme
|
Lähetetty: 30.06.2010 01:54 Viestin aihe: |
|
|
Ei niitä kettuja ampumalla tapeta sukupuuttoon. Miettii vaikka kun joku aika sitten siitä nahasta saatiin rahaa ja jotkut sillä hommalla jopa eli. Kettu tapettiin aina kun se jossain vilahti ja silti niitä aina vaan on joka puolella. Nykyään kettu on vaan urbanosoitunut ja sitä nähdään sen takia useammin.
Mutta moniko nuori kuuma pillittäjä jättää ketun ampumatta jos epäilee sen olevan naaras?
Esim Jari-Matti on viikon ajan istunut 3h per päivä puskissa hyttysten syöttinä ja pillittämässä netistä lukemiensa ja dvd:ltä opettelemansa ohjeiden mukaisesti. Sitten viimein saakin ihmeen kaupalla ketun houkuteltua hollille, jättääkö turhautunut ja hyttysten runtelema Jari-Matti ampumatta kun ei ole varmaan onko se uros?(!&%¤#"! ei varmaan, minä ainakin ampuisin jos olisin pillittämässä.)
Ja sitten kun Jari-Matti kettupillin aiheuttamassa kiimassa ampuu sen pellolla olevan ketun ja huomaakin epäonnekseen ampuneensa naaraan. Mitäs JP sitten tekee? Antaako poikasten kuolla nälkään? Soittaako Jari-Matti paikallisille luolamiehille että ammuin tyhmänä ja tietämättömänä naarasketun ja tarvittaisiin joku etsimään poikaset tyhjentämään kolot/latojen aluset kun ei ne poikaset tällä pillillä ja baikalilla löydykkään niinkun ruotsalaisten dvd:llä?
Edelleen jokainen tekee mitä tykkää, eikä siinä mitään värää ole ja lakikin sen sallii niin miksi ei käyttäisi hyväkseen jos intoa riittää.
Toisilla vaan on sitä moraalia ja malttia.
Edit. Ja eikös tämä ole keskustelupalsta jossa keskustellaan, miksi siis pitäisi olla heti hiljaa jos joku laittaa eriävän mielipiteen? Luuleeko kansa että joltain lainsäätäjältä on jäänyt huomaamatta tämä ikivanha lakipykälä ja siksi siitä ei saa puhua... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
pekkis Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Maa 2004 Viestejä: 2362 Paikkakunta: Laukaa
|
Lähetetty: 30.06.2010 05:23 Viestin aihe: |
|
|
| Milloin käytännössä ketun poijat alkaa olla niin isoja, että pärjäävät omillaan? Heinäkuussa, elokuussa vai syyskuussa?? Kukas sen tietää? |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 30.06.2010 05:46 Viestin aihe: |
|
|
Taitaa olla neljän-viiden kuukauden iässä
Eli ketun pyynti pitäisi aloittaa vasta syyskuulla, koska ei voi olla varmaa milloin pennut ovat syntyneet.
Supikoirahan tekee pennut kettua myöhemmin, joten olettaisin elokuun pyynnin vievän lapsilta äitit...
 |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
LG1 Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Lok 2004 Viestejä: 8291
|
Lähetetty: 30.06.2010 05:49 Viestin aihe: |
|
|
Älä RE noin julmia kirjoittele!  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 30.06.2010 06:29 Viestin aihe: |
|
|
Ei meillä ole LG1 hätää, me harjoitamme VALIKOIVAA pyyntiä. Pelkkiä uroksia ja pentuja.
Mutta loukkupyytäjiltä odottaisin samaa, entäs haaska- ja koiramiehet...
Mitenköhän lie muuten minkin kohdalla. Taitaa senkin elokuun pyynti olla julmaa veriurheilua.
Tammikuusta alkaen taas lumen syvyys aiheuttaa ajokoirapyynnin suhteen liikaa stressiä, haaskapyytäjien harjoittama pimeällä metsästys taas on HYVIN arveluttavaa, saattaa kipata jonkun koiran, jalkanaruista ja luolapyynnistä onkin tullut jo kirjoitettua. Kieltoon vaan.
Oikea ketun pyynti aika olisi siis syyskuulta vuoden loppuun. Ajokkipyynti tulisi muuna aikana olla kiellettyä. Pysäyttävällä saisi pyytää, mutta koiran tulisi olla haukkuva ei nippukoira. Haaska-, rauta- ja luolapyynti tulisi kieltää kokonaan. Loukkupyynti taas voisi tulla vuoden ympäri kysymykseen valikoivana jahtimuotoja, kuten myös pillitys
Suuret petojen pyytäjät virtsaavat pitkin omaa reittä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Hylsysoppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Huh 2006 Viestejä: 2927 Paikkakunta: suomi
|
Lähetetty: 30.06.2010 06:42 Viestin aihe: |
|
|
Uusipyyntimuoto on aina tietyn ajan katteellisten sorsima mutta jo joitaman vuoden päästä pistetään joku muu vanha pyynti "julmuuden" takia kiellettyjen listalle...naurattaa tällainen "oikean" moraalin ja metsästysetiikan posmottaminen...20 päivä elonkuuta on kumminkin se julmuuden päivä ympäri suomea jossa tapetaan ja haavoitetaan oikein kunnolla mutta kukaan ei välitä kun se on kuin kansanjuhla pamplonassa...hauskaa on ja uhreilta ei vältytä.
Jatka vaan re-setä kettujen mehtuuta ja voisit käydä täälläkin näyttämässä taitojas...on meinaan rutosti kettua. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 30.06.2010 07:11 Viestin aihe: |
|
|
Aika hyvin hylsis kirjoittaa. Se on helppoa heristää muille sormea. Jos lähdetään viisastelemaan ja muuttamaan lakeja sen mukaan, saa suurin osa metsästäjistä luovuttaa aseensa sulaton omaksi.
Enkä minä pyyntiä lopeta, tänne vain ei tule mitn juttua enään.
ps. Itseasissa voisin poiketa mutta menee keväälle, katellaan. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Hitleri Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Kes 2006 Viestejä: 4780
|
Lähetetty: 30.06.2010 09:39 Viestin aihe: |
|
|
Hei siis oikeesti, voihan sitä ihan niinku isoi kettui ampuu, mut ettex te kai oikeesti siis niinku ihan niit pienii pörrösii vauvakettui vaan ammu?
Niinpä, vähemmän tehty, vähempien harjoittama, vähempien osaama. Se on enemmän parjattua kuin esim. tuo sorsanaloituksen touhu...  _________________ Vaan varmoilta paikoilta ohi! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
akseli Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Hel 2006 Viestejä: 1009 Paikkakunta: kuopio
|
Lähetetty: 30.06.2010 10:14 Viestin aihe: |
|
|
Mielenkiintoisia pointteja re:lläkin. Moni varmasti erehtyy luulemaan, että syvästi vihaisin pilli piipareita.. Joka ei todellakaan pidä kyllä paikkaansa. Itsekkin tuon predatorin omistan, mutta en sitä kesällä ainakaan torvi mukana ala huudattamaan. Kaikki saa tottakai tehdä kuinka parhaakseen näkee. Älä Re kumminkaan kuumu liikaa, loppu talvesta voisit tulla piipahtamaan pillinesi.. Voisit muutaman skepen pillitellä hollille, niin sais uus suokin pentu katsastella lähteekö ajo. Joka on sitten tietty otettu kettu suvuista, kuinkas muuten  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Hitleri Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Kes 2006 Viestejä: 4780
|
Lähetetty: 30.06.2010 10:21 Viestin aihe: |
|
|
| akseli kirjoitti: | Joka on sitten tietty otettu kettu suvuista, kuinkas muuten  |
Ot:a sen verran sallittaneen tässäkin topitsissa, jotta kysäisenpähän, että mistä suvuista tuo koira sitten tulee? _________________ Vaan varmoilta paikoilta ohi! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
kolopesijä Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Tam 2006 Viestejä: 2393 Paikkakunta: itä-suomi
|
Lähetetty: 30.06.2010 11:47 Viestin aihe: |
|
|
Vielä piti palata
Heitetään haaste pillipiipareille, tuon trendikkään underground lajin harrastajalle, jotka saavat kaikkien perinteisten pyyntitapojen vaalijat näyttämään menneisyyteen jumiutuneilta junteilta
Te pillitätte vuoden ympäri ja piirrätte aina nutulleen pistetyn pedon kohdalla rastin seinään. Minä metsästelen milloin hyvältä tuntuu näin kettutytöstä.
Vuoden lopussa sitten pistetään ruksit laskuun. käytkö?
Oliko täällä kuitenkaan kovinkaan moni po. lajia kieltämässä vai enemmänkin oliko kyseenalaistusta siitä kuinka moni piipari tunnistaa naaraan ja uroksen ja kuinka moni ei välitä pätkääkään kumman työntää kupeelleen jos kohdalle sattuu.
Täällähän miehet kuumuu, kun kuumennetaan...
Henk. koht. harmittaa, kun eränkäynnistä on katoamassa saaliin kunniottaminen tietyllä tapaa. Tätä ei ollut kohdistettu suoraan piipareille, mutta kyllä lisääntymisrauha osittain sen piiriin menee.
Rakasta vihollistasi... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
enduro Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Jou 2009 Viestejä: 478
|
Lähetetty: 30.06.2010 12:16 Viestin aihe: |
|
|
no jokainen meistä metästää tavallaan.
tuo kolopesijän ehotus ihan hyvä...harmi vain ku ite ei oikein kerkee syksyllä ja alkutalvella mahottomia pillittään ku alkaa ajokoira hommat niin silloin on koirat töissä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 30.06.2010 16:02 Viestin aihe: |
|
|
Hmmm, nyt en ymmärrä mitä pahaa trendilajissa on ja kuka siitä trendiä tekee. Minulle pillitys on metsästymuoto siinä missä muutkin. Luulen että pillejä on kyllä ostetu raakasti mutta suurinosa makaa pöytälaatikossa.
Ja ylipäätään ihmetyttää puheet miten pillimies ei muka kunnioittaisi saalistaan. Onko saaliin kunnioitus sitä ettei metsästä tiettynä aikana vuodesta? Minusta saaliin kunnioittaminen on paljon muutakin ja omaa moninaisemmat muodot kuin pelkkä kesäpyynnistä pidättäytyminen.
Onko kolopesijä koskaan harrastanut pillitystä, tai ollut mukana kun ketsuppi on alkanut lipua kohti piiparia? Voisi olla semmoinen elämys että käsitys piipailusta muuttuisi.
Ja mitä tulee saaliskisaan, niin itse en osallistu. Ei sillä etteikö saalista tulisi vaan sillä että saalisluvut herättävät aina kateutta. Kohta se taas alkaa, ensimmäinen jamppa laittaa sorsasaaliistaan kuvan niin vastaavaa polemiikkiä kuin tässä topicissa tulee sivutolkulla. Näin se menee, kateus asuu keskuudessa.
Tulen ampumaan vuoden sisällä kymmeniä petoja pillin avulla, metsästys alueeni tulee käsittämään Suomen lisäksi Viron, Ruotsin, Saksan ainakin, Britteihin on yritystä, ja niiden petotiheys on aivan muuta kuin mihin täällä on totuttu. Olen muuten ottanut tavoitteeksi ampua kymmenen seuraavan vuoden aikana kaikki lailliset suurpedot pillin avulla. Naurakaa pois, minä en.
ps. Niin ja Akseli, eiköhän me savossa tavata, kiitos kutsusta.  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|