Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
mertsi Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Tam 2006 Viestejä: 434
|
Lähetetty: 26.08.2007 15:41 Viestin aihe: |
|
|
On muuten kaikki pitäjän sorsat rimmissä. Tännään ajoin noin 90 sinarin parven ilmaan keskeltä suota. Ja hantat löytyi jälleen kerran samasta tutusta mustikansyönti paikasta, josta on useampia ammuttu menneinä vuosina. On myös nallet liikkunut P-järven alueella kovasti. Eiköhän aleta karhun jahtuuseen. On meinaan kulunu aika pitkä aika viimmeisimmästä kaadosta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Sämpy Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 6330 Paikkakunta: Uleåborg
|
Lähetetty: 26.08.2007 19:37 Viestin aihe: |
|
|
No niin nyt ollaan taas maalikylissä. Hanhissa saldo oli todella heikko, ei tuoretta pötkylääkään päässyt näkemään ja ainoastaan yhdestä saadusta hanhesta olen kuullut seutukunnan osalta. Heikoin hanhivuosi muistini mukaan.
Siitä harvinainen aloitus että tuli klo 12 seisoskeltua vielä karhupassissa ja kokeiltiin sitä karhua toiseenkin otteeseen tällä viikolla mutta ilman tulosta.
Heikkoa hanhitulosta lievensi ekana iltana tuoreen koiran haukkuun ammutut kolme sorsaa. Tosin isäntä itse joutui ne uimalla hakemaan kun koira oli paukkeesta hämillään. Yhden haapanan sen sijaan koira nouti. Maalintuja näyttää olevan surkean vähän. _________________ "Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kairojen kulkija Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 26 Elo 2007 Viestejä: 10 Paikkakunta: Pudasjärvi
|
Lähetetty: 26.08.2007 23:26 Viestin aihe: |
|
|
Viikon päivät tuli suolla oltua ja havaintoja hanhista ei maanantai aamun jälkeen.. ennen alotusta vielä lenteli mukavasti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
yyp Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Tam 2007 Viestejä: 795 Paikkakunta: Kuopio
|
Lähetetty: 27.08.2007 10:45 Viestin aihe: |
|
|
Viikko meni hanhien perässä. Havaintona yksi 20 parvi sekä yksi yksinäinen ja yksi kahden hanhen yli lento. Ei saalista. Tarkeni soilla tarpoa ja vettä kului... Kyllä helle imee mehut miehestä kun on kivääri, haulikko, laavu, makuupussi, alunen + muut tarvikkeet kannettava mukana. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 27.08.2007 10:49 Viestin aihe: |
|
|
Jep, viisi päivää meni omalla poppoollakin. Aloituspäivänä yksi parvi, josta saatiin kaverin kanssa yksi poikahanhi alas. 21 päivä ei havainnon havaintoa. 22 päivä alkoi liikettä olemaan ja havaintoja saatiin joka päivä useita lähtöön asti. Vaan ei muuta saalista johtuen pyytäjien "epävireisestä" tilasta... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janme Kanta-asiakas
Liittynyt: 02 Elo 2004 Viestejä: 756 Paikkakunta: \o/
|
Lähetetty: 27.08.2007 11:22 Viestin aihe: |
|
|
NoVoeHelevetti kirjoitti: | Jep, viisi päivää meni omalla poppoollakin. Aloituspäivänä yksi parvi, josta saatiin kaverin kanssa yksi poikahanhi alas. 21 päivä ei havainnon havaintoa. 22 päivä alkoi liikettä olemaan ja havaintoja saatiin joka päivä useita lähtöön asti. Vaan ei muuta saalista johtuen pyytäjien "epävireisestä" tilasta... |
Pitänee varmaan käyä tuossa viikon päästä kattelemassa, jos sitä vaikka olis vähän paremmassa vireessä ja ottaa hanhet pois. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 27.08.2007 11:40 Viestin aihe: |
|
|
Meinaatko että keitto ei maistu hanahenpyynnissä?? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
koilliskaira ***
Liittynyt: 17 Maa 2004 Viestejä: 1717 Paikkakunta: Ivalo
|
Lähetetty: 27.08.2007 11:45 Viestin aihe: |
|
|
Jahas. Taas tuli yönseutu oltua hanhijängillä. Ei minkäänlaista eloa. Illaksi tarttis taas vääntyä istumaan johonkin rimmenkaarron koloon.
Alkoi olla jo kylymä yö. Kyllä se hallan puolelle heitti. Ei meinannu enää kesäpussissa tareta. Tulis vaan kunnon pakkanen ni sais hanhet pois metistä jängille. _________________ Ne on saamamiehet ja pyytömiehet erikseen... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janme Kanta-asiakas
Liittynyt: 02 Elo 2004 Viestejä: 756 Paikkakunta: \o/
|
Lähetetty: 27.08.2007 12:00 Viestin aihe: |
|
|
Hanhijänkä ei ole oikia paikka sopan ottoon. Sama homma, ku massessa. Sillon ku jahataan niin jahataan tosissaan ja saalistaki tulee eri malliin, ku kaiken maailman juokaleilla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 27.08.2007 12:11 Viestin aihe: |
|
|
Janme kirjoitti: | Hanhijänkä ei ole oikia paikka sopan ottoon. Sama homma, ku massessa. Sillon ku jahataan niin jahataan tosissaan ja saalistaki tulee eri malliin, ku kaiken maailman juokaleilla. |
Kiesus suatana! Kyllähän se näin on... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rastinsahi Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2005 Viestejä: 7252 Paikkakunta: Lapin lääni
|
Lähetetty: 27.08.2007 15:22 Viestin aihe: |
|
|
Eipä ollut taaskaan merkkejä hanhista rimmillä. Mutta kunto kyllä kasvoi. Piti loikkia taas kuin Evilä... _________________ Tapion viljan puimakone
http://www.tajukankaan.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
koilliskaira ***
Liittynyt: 17 Maa 2004 Viestejä: 1717 Paikkakunta: Ivalo
|
Lähetetty: 28.08.2007 11:06 Viestin aihe: |
|
|
Taas tuli aamusella viis tuntia jänkää ryvöttyä. Kaks kuulohavaintoa ja yks näköhavainto. Ei ampumapaikkoja. Jatkamme. _________________ Ne on saamamiehet ja pyytömiehet erikseen... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
sammeli Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 532 Paikkakunta: Koillismaalla
|
Lähetetty: 28.08.2007 11:34 Viestin aihe: |
|
|
Koilliskaira, läppärikö sinulla on jängillä mukana kun tuntuu tilanne tiedotukset tulevan ajantasaisina.
Tosiasiassa taitaa sulla olla hyvät senssit ku nuin vain muutaman tunnin reissuja voi heittää. Minulla paikat tahtovat kaikki olla senverran pitkien kävelyjen takana, että vähintäänkin yön yli on oltava. Toki muutama paikka on vain parin kilometrin kävelyn päässä, mutta sielläpä tahtookin olla ukkoa kuin pipoa.
Kyllä ne saamamiehet viikonloppuna taas hanhia repussaan kantoivat. Itse en kuulunut joukkoon. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
koilliskaira ***
Liittynyt: 17 Maa 2004 Viestejä: 1717 Paikkakunta: Ivalo
|
Lähetetty: 28.08.2007 11:41 Viestin aihe: |
|
|
Tuossa kylän vieressä on tuo yks jänkä jossa oon nyt käyny, kun hanhia siinä sillontällöin tuntuu lentävän. 10min ajomatkaja heti alkaa rimmet.
Eli ei oo läppäriä..ei itseasiassa mitään konetta, vaan kaverin luona nytkin tilannetiedotuksia laittelen
No mutta..kohta taas päiväksi tetsaaman hiukan eri suuntaan ja sit aikasin nukkuman ni herää kolmelta yöllä karhuja etsimään tuonne pohjosemmas. Siellä sit tulee oltua pitempi reissu. _________________ Ne on saamamiehet ja pyytömiehet erikseen... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
sbe II Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Kes 2007 Viestejä: 335 Paikkakunta: kairojen kulkija
|
Lähetetty: 28.08.2007 20:27 Viestin aihe: |
|
|
eele pääsin ampuun hanhea ja yks tuli alas mutta jäi raanaa eikä löytyny mistää, meni siipi poikki ja tippu mettään!!! ..:(ja oli vielä eka hanhi minkä sain ammuttua!!!!!!kyllä ketutti ja ihan'*^¨>**'..... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|