Kaikella kunnioituksella metsästäjiä kohtaan, mutta...

[kuhna]

Muuten...juuri noin, jotkut hirviporukat mielestään pystyvät säätämään omat lait, vaikka ne olisivat riistiriidassa metsästys-ja yhdistyslain kanssa. Toisaalta he haluavat talouden ja varoin hoitoon täydellisen kritiikin kiellon ja koskemattomuuden.

[Punajalaka]

Kyllä täällä on ihan EU hallinto, mutta mitense taas tähän SML:lään liittyy onko se joku metsästyseurojen EU? Huh onneksi on pysytty erossa mokomasta .
_________________
No ehä minä, mutta muut.

[Puuhapete]

Eipä tuohon voi sanoa muuta kuin, että teidän seuranne ääni jää kyllä kuulematta monissa metsästystä- ja ampumista koskevissa asioissa.
_________________
Tänään on se huominen, josta olit huolissasi eilen.

[kuhna]

SML:hän on vain joku, jolle pitää maksaa, joka lärvistä(seuramme puheenjohtajan lausahdus). Kunnon porukka pärjäisi omillaankin.

[Punajalaka]

[Punajalaka]

Jaa jaa Puuhapete taitaakin olla liiton miehia (käyttäjä profiilista päätellen) ilmanko muka näytteli, ettei älyäis mitä ajoin takaa. Oisko oikeen jäsenten hankkija? No meillä on kuitenkin demokraattinen seura ja enemmistö päättää mihin mennään ja mihin ei.
_________________
No ehä minä, mutta muut.

[Punajalaka]

Pakko panna viellä tämäkin eli ite en ole mikään SML:n vastustaja ja jos joskus olen kokouksessa jossa siihen liittymisestä äänestetään, niin olen sen kannalla, mutta enpä kyllä ala mariseen vastaankaan jos enemmistö päättää toisin.
_________________
No ehä minä, mutta muut.

[kuhna]

Tarkoitin kyllä kommentillani, ettei me pärjätä pelkästään "peräpökölän pamaus" logolla hihassa kuin paikallisessa paarissa.
Toisaalta meillä kaksi rinnakkaista organisaatiota. Joku voisi valottaa onko tästä hyötyä.

[ile 9.3]

Mitähän Kuhna mahtaa tarkoitaa tuolla rinakaisilla organisaatioilla.
Riistanhoitoyhdistykset ovat lain määräämiä yhdistyksiä joiden tarkoitus on koulutaa, Sekä neuvoa muunmuassa riistanhoito toimenpiteissä. Pää paino rhy:n toiminnassa on ampumakoikeiden ja metsästäjä tukintojen järjestäminen sekä alueelisesti antaa suositukset pyynti luvista sekä rajoituksista.
Kun taas metsästäjäliito on poliitisin perustein toimiva maanomistaja yhdistys

Rinnakais asetelua tulee vasta siinä vaiheesa kun tutustutte Suomen metsästäjä ja kalastaja liiton toimintaan se on myös poliitisin perustein toimiva yhdistys mutta tällä kertaa maata omistamatomien yhdistys.
Kyseinen organisaation saavutuksina voidaan pitää muunmuassa nykynen kalastuslaki sekä edeleen pohjoisten kuntien asukaan oikes metsästykseen.
Kyseinen yhdistys on aktiivisesti ollut metsähallituksen kanssa kehittämässä
metsästysseuroille niin kutsuttua seuralupaa. Kyseinen lupa tarkoitaa käytännössä sitä että seralle myönetään tietylle metähalituksen alueelle esim. 10 lupaa ja niitä saa käytää kaikki seuran jäsenent. Lupa järjestelmä on tarkoitettu nimen omaan kaupunkimetsästjille joilla ei ole muuta mahdollisuuta metsästää kuin metsähallituksen alueet.

[Puuhapete]

[quote="ile 9.3"]
Kun taas metsästäjäliito on poliitisin perustein toimiva maanomistaja yhdistys

[/quote]

Mistä tuollainen tietosi on peräisin?
_________________
Tänään on se huominen, josta olit huolissasi eilen.

[ile 9.3]

Lueppa historiaa miksi ja millä perusteilla metsästäjäliito on perustettu.
Kyseinen liito on perustettu maanomistajien edun valvonta yhdistyksesksi.
Poliitisia perusteita on muutakin kuin puoluepoliitinen näkemys. Luononsuojeluliito on poliitinen järjestö joka ottaa omien näkemysten pohjalta kantaa. ym ym..........
Tarkenetaan oma kantani saman tien EN kuulu Mihinkään puolueeseen.

[Puuhapete]

Jospa ei nukuttaisi näillä historiantunneilla eikä myöskään katseltaisi kuvia silloin kun muut lukevat tekstiä. Tässä olisi ile 9.3 sinulle vähän ilta luettavaa, kaikki alle kirjoitettu löytyy Liiton kokouspöytäkirjoista, mikäli vielä epäilet Liiton perustetun maanomistajien etuuksia valvomaan.
SML perustettiin aikoinaan metsästysseurojen edunvalvojan ja kouluttajan rooliin ja sitä se on myös tänäkin päivänä.
Ja jos et vieläkään usko moista voit toki soittaa pirauttaa itselleen Kairikolle ja tiedustella asiaa häneltä.









Juha K. Kairikko
ilmestynyt Jahti 3/2001

80 VUOTTA METSÄSTÄJÄLIITTOA

Huhtikuun 24. päivänä 2001 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Helsingissä perustettiin metsästäjien valtakunnallinen yhteenliittymä – Suomen Yleinen Metsästäjäliitto – Finlands Allmänna Jägarförbund. Myöhemmin nimi muutettiin Suomen Metsästäjäliitto – Finlands Jägarförbund r.y.:ksi.

Hyvän katsauksen tekeminen tiivistetysti liiton ansiokkaista ja värikkäistä vaiheista sekä nykytoiminnasta on ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä. Niinpä on tyydyttävä vain hajaotosten esiintuomiseen.

Metsästys ei ole eikä koskaan ole ollut muusta yhteiskunnasta erillään olevaa toimintaa, vaan metsästysjärjestötoimintaan, metsästysseuratoimintaan ja jopa käytännön metsästykseenkin ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliset muutokset ja olosuhteet. Niinpä maamme itsenäistymistä edeltäneestä poliittisesta tilanteesta johtuen järjestäytyneen metsästyksen historia Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna hyvin nuorta. Sen voidaan katsoa alkaneen vasta vuonna 1865, jolloin perustettiin ensimmäiset metsästysseurat – Vasa Läns Jaktvårdsförening ja Suomen Metsästysyhdistys.

Ajanjakso 1865-1921 olikin se kausi, jolloin luotiin pohja Metsästäjäliiton tulevalle toiminnalle.

Esihistoria
Järjestäytyneen metsästyksen alkuhistoria on hyvin monivaiheinen. Ensimmäisten metsästysseurojen aktiivisen toiminnan ansiosta lisää seuroja ryhdyttiin perustamaan monille paikkakunnille. Yhtenä perusmotiivina oli se, että maan metsästysasiat olivat huonolla tolalla. Metsästyslait tunnettiin kehnosti, itsekukin metsästi lähes missä halusi, useat vielä mihin aikaan vuodesta tahansa.

Ensimmäisten seurojen tärkeimpänä tehtävänä olikin laajan valitustoiminnan avulla pyrkiä salametsästyksen vähentämiseen. Pian mukaan tuli muidenkin metsästysharrastussektoreiden laaja-alaisempi hoitaminen (mm. kenneltyö ja ampumakilpailutoiminta).

Keskinäisen kanssakäymisen edistämiseksi seurat ryhtyivät pitämään yhteisiä kokouksia, joita kutsuttiin metsästäjäkokouksiksi. Niissä keskusteltiin lähes kaikesta mahdollisesta metsästykseen liittyvästä ja sovittiin toimintojen päälinjoista. Yhdessä metsästäjäkokouksessa tehtiin myös päätös yhteisten metsästyksenhoidonneuvojien palkkaamisesta. Nämä neuvojat toimivat vuosisadan alkupuolella metsästysaatteen tehokkaina lähetyssaarnaajina, kiertäen kunnasta toiseen jakamassa tietoa ja opettamassa taitoja.

Suomi kuului Venäjään, jonka suhtautuminen suurruhtinaskunnan järjestäytyneeseen metsästykseen oli hyvin vaihteleva. Valtiovalta toisaalta näki hyvänä asiana salametsästyksen vastustamisen, olihan riistalla huomattava taloudellinenkin merkitys. Niinpä seurojen toimintaan saatiin jossain määrin välillä valtionapuakin. Toisaalta katsottiin seurojen harjoittaman aktiivisen ampumatoiminnan edistävän kansallisuustunteita, jotka olivat ristiriidassa Venäjän suurvaltapolitiikan kanssa.

Erityisesti ensimmäisten sortovuosien aikana metsästysseurojen toimintaa rajoitettiin varsin paljon, joten seurojen näkyvä toiminta oli varsin vähäistä. Sortokauden aikana, vuonna 1900, pidetyssä metsästäjäkokouksessa esitettiin ensimmäisen kerran ajatus sellaisen metsästysseurojen valtakunnallisen kattojärjestön perustamisesta, joka ottaisi hoitaakseen metsästyslainsäädännön kehittämisen sekä yhteydenpidon valtiovaltaan ja muihin metsästyksen kannalta tärkeisiin tahoihin. Esittäjänä oli tunnettu kennelmies, rautatievirkailija Walter Herlin.

Tuolloin ajatuksella ei kuitenkaan ollut toteuttamismahdollisuuksia, olihan maan kenraalikuvernöörinä N. Bobrikoff, joka näki metsästysseuratoiminnan Venäjän etujen vaarantajana. Hänen näkemyksensä siitä, että kansallisuusaatteet olivat saaneet metsästysseuroissa jalansijaa, eivät olleet täysin perusteettomia, sillä monien metsästysseurojen jäsenistössä oli suomalaisuuspatriootteja. Heistä osa olisi halunnut metsästysseuroista muodostettavan tehokkaita isänmaallisia aktivistiryhmiä. Tällaisiin suunnitelmiin osallistui mm. Suomen Metsästysyhdistyksen rahastonhoitaja Eugen Schauman, joka sittemmin ampui sortovallan henkilöitymänä vihatun kenraalikuvernöörin.

Ensimmäistä sortokautta seuranneen ajanjakson aikana liiton perustaminen otettiin monestikin esiin, mutta hankkeet kaatuivat johtavien jahtimiesten erilaisiin näkemyksiin valtakunnallisen järjestön tarpeellisuudesta. Osa oli sitä mieltä, että Metsästysyhdistyksestä tuli muodostaa valtakunnallinen metsästäjäliitto sääntöjä muuttamalla, osa taas kannatti kokonaan uuden järjestön muodostamista.

Perustava kokous
Vuodenvaihteessa 1920-1921 kaikkien silloisten metsästysseurojen edustajat kutsuttiin huhtikuun 23. päiväksi 1921 Helsinkiin päättämään valtakunnallisen metsästäjäjärjestön perustamisesta. Kutsua noudattivat Borgnäs Jaktförening, Erkylä Jaktvårdförening, Hausjärven Metsästysyhdistys, Laihian Metsästysseura, Mellersta Kyrkslätts Jaktvårdsförening, Porin Metsästysseura, Puutikkalan Metsästysseura, Suomen Metsästysyhdistys, Tapio Jaktförening, Thusby Jaktvårdsförening ja Viipurin Metsäveikot. Suomen Metsästysyhdistystä edusti viisi henkilöä ja muita yksi kutakin.

Sääntöjen käsittelyyn kului koko päivä, sillä monista asioista jouduttiin äänestämään. Keskustelemalla ei päästy yksimielisyyteen järjestön nimestäkään, sillä komitean ehdottamasta Suomen Yleinen Metsästäjäliitto – Finlands Allmänna Jägarförbund r.y.:stä ehdotettiin poistettavaksi yleinen ja allmänna –sanat. Poistoehdotus hylättiin 19 äänellä kolmea vastaan.

Liiton perustamista valmistellut komitea oli ehdottanut, että liiton korkeimpana johtoelimenä toimisi eliniäkseen valittu presidentti. Näin diktatoorinen päätösvalta ei kuitenkaan saavuttanut kokouksen hyväksymistä.

Keskustelua herätti myös ampumakilpailutoimikunnan asema liiton työkentässä. Komitean ehdotus oli, että vuosikokousten yhteydessä järjestettäisiin valtakunnallisia ampumakilpailuja ja että ammunnalla muutoinkin olisi varsin keskeinen asema järjestön toiminnassa. Tätä vastustettiin vetoamalla siihen, että Suomen Ampujain Liitto huolehtii ampumatoiminnasta, joten kilpailujen järjestäminen vain laajentaisi tarpeettomasti Metsästäjäliiton työsarkaa. Pitkän keskustelun jälkeen päädyttiin kompromissiratkaisuun, jonka mukaan metsästysammunnat sisällytetään työohjelmaan, kuitenkin niin, että niiden asema jää jatkossa hyvin vaatimattomaksi.

Kun säännöistä oli keskusteltu puolitoista päivää ja päätös uuden järjestön perustamisesta saatu tehtyä, sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kollegineuvos D.J. Wadén ja sihteeriksi (toiminnanjohtajaksi) eversti Carl Voss-Schrader).

Lakiasiat ja valistustyö keskeisiä
Suomen Yleinen Metsästäjäliitto otti heti perustamisensa jälkeen sille tarkoitetun roolin metsästäjien ja metsästyksen etujen ajajana. Itsenäiseen Suomeen haluttiin saada ajanmukainen metsästyslaki, sillä voimassaollut laki oli vuodelta 1898. Liitto joutuikin panostamaan heti ensimmäisestä vuodestaan alkaen voimavarojaan lainsäädäntöön liittyviin asioihin. Jo tuolloin metsästyslainsäädäntötyöhön liittyi paljon puoluepoliittisia näkemyksiä, joiden johdosta uusi laki hyväksyttiin ja vahvistettiin vasta 1934. Vuotta aikaisemmin eduskunta oli hyväksynyt metsästyslain, jonka presidentti kuitenkin suureksi osaksi Metsästäjäliiton esittämien näkökohtien vuoksi jätti vahvistamatta.

Metsästäjäliitto ryhtyi myös heti toimintansa alussa kehittämään toimihenkilöverkostoa. Liiton ensimmäiseksi rahastonhoitajaksi valittiin eversti Viktor Brander. Pian luotiin eri osiin maata myös neuvojaverkosto. Neuvojat antoivat ohjausta, edistivät seurojen perustamista, kokosivat riistaraportteja ja hankkivat eri kunnista riistapäälliköiltä, jotka toimivat paikallistason yhdyshenkilöinä.

Suurin osa toimihenkilöistä hoiti tehtäviään korvauksetta, osalle maksettiin muodollinen palkkio. Pääkannustimena kaikilla oli kuitenkin toimiminen riistan ja metsästyksen hyväksi.

Metsästäjäliitosta ei kuitenkaan muodostunut pitkiin aikoihin sellaista kaikkien metsästäjien yhteenliittymää, kuin alun perin oli kuviteltu. Työlle kyllä annettiin arvoa, mutta liittymispäätöksen teko olikin vaikeampaa. Osaksi tämä johtui liiton perimästä vaatimattomasta jäsenmaksusta – harvat olivat valmiita maksamaan metsästyksestä ylimääräisiä maksuja, yleisestihän oltiin sitä mieltä, että metsästyksen piti päinvastoin tuottaa huomattavassa määrin taloudellista hyötyä. Osasyynä liittymishaluttomuuteen oli myös se, että liittoa pidettiin herrojen järjestönä, jossa tavallisella metsästäjällä oli hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia.

Jo 1920-luvulla aloitettiin valistusoppaiden julkaiseminen. Ensimmäisenä julkaistiin Lyhyt riistanhoidon opas –niminen perusteos. Se julkaistiin molemmilla kotimaisilla kielillä.

Metsästäjäliiton toiminnan taloudellisessa mielessä mahdollistivat vaatimaton valtionapu sekä eräiden liiton johtohenkilöiden tekemät merkittävät lahjoitukset.

Innostus lisääntyy
Vuoden 1934 metsästyslaki aiheutti paljon muutoksia jahtiasioissa. Maatalousministeriöön perustettiin metsästyksenvalvojan virka, lailla luotiin kuntatasolle riistanhoitoyhdistykset, riistan rauhoitusajoissa otettiin entistä enemmän huomioon biologiset tekijät ja ministeriön tehtäväksi säädettiin valitustoiminnan organisointi. Laissa säädettiin myös metsästyskortin pakollisuudesta.

Metsästäjäliitto sopi ministeriön kanssa, että liiton maakuntatasolla toimivat neuvojat, joiden toiminimike muutettiin pian riistapäälliköiksi, huolehtivat toimialueillaan myös ministeriön antamista yhteydenpitotehtävistä. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että valtiovalta ryhtyi antamaan taloudellista tukea päälliköiden palkka- ja matkakustannusten maksamiseen.

Kolmekymmenluku oli muutoinkin kaikin tavoin lisääntyneen toiminnan kautta. Liitto julkaisi runsaasti opaskirjoja ja –vihkoja, jäsenmäärä kasvoi, metsästysseuroja perustettiin runsaasti ja eri puolilla maata järjestettyihin metsästäjätilaisuuksiin saatiin suuret määrät osallistujia.

Sotavuosien jälkeen kasvu jatkui
Talvisodan aikana liitolla ei ollut toimintaa juuri nimeksikään, olihan kaikki tarmo keskitettävä sotaponnisteluihin. Jatkosodan aikana sensijaan hoidettiin moninaisia tehtäviä. Säännöstelykausi lisäsi salametsästystä, joten yhtenä tärkeänä toimena oli huolehtia laittoman pyynnin ehkäisemisestä. Mukana oltiin myös Itä-Karjalan metsästysolojen järjestämisessä. Sodissa kaatuneiden jahtimiesten perheille ja sodissa invalideiksi tulleille metsästäjille kyettiin ohjaamaan taloudellista apua, sillä Tanskan metsästäjien keräämä huomattava rahamäärä käytettiin Metsästäjäliiton välityksellä avustustoimintaan.

Jatkosodan aikana perustettiin myös Suomen Riistanhoito-Säätiö, joka jatkoi liiton vuonna 1924 perustaman Riistabiologisen-Komitean aloittamaa riistantutkimusta.

Sotien jälkeinen aika 1940-luvulla oli voimakkaan kasvun kautta.

Viisikymmenluvun muutokset
Seuraavan vuosikymmenen alkupuolella oltiin niin pitkällä, että liiton todettiin tarvitsevan välttämättä laajemman maakunnallisen luottamusmiehistön ja edustajiston. Pääosin vuona 1953-1954 luotiin piiriverkosto. Nämä riistanhoitopiireiksi kutsutut Metsästäjäliiton piirit olivat aluksi rekisteröimättömiä, rekisteröinti tapahtui vasta paria vuotta myöhemmin. Piirit saivat liiton sääntöjenmuutoksen jälkeen jäsenmääräänsä perustuvan edustusoikeuden liiton päättäviin elimiin.

Vuosi 1957 oli merkittävä, koska liitto palkkasi piireihin silloin päätoimiset riistapäälliköt. Piiritason organisaatio piirihallituksineen ja toimihenkilöineen oli tämän jälkeen itseasiassa täysin samanlainen kuin nykyisinkin.

Myös liiton keskustoimistossa tapahtui 50-luvulla huomattavia muutoksia. Liitto osti toimistohuoneiston, palkkasi päätoimisen toiminnanjohtajan ja laajensi pian myös muuta toimihenkilöstöään.

Vuonna 1957 pitkästä nimestä jätettiin pois yleinen ja allmänna –sanat, joten viralliseksi nimeksi tuli Suomen Metsästäjäliitto – Finlands Jägarförbund r.y.

Viisikymmenluku oli monessa mielessä aikakausi, jolloin metsästysasioissa tapahtui niin paljon uutta, että vastaavaa ei ole tapahtunut millään muulla vuosikymmenellä. Metsästys tosin menetti suureksi osaksi merkityksensä tulonhankintalähteenä, mutta harrastustoimintana metsästys kehittyi erittäin suuresti.

Vuosikymmenen aikana Metsästäjäliitto harjoitti erittäin laajaa koulutus- ja valistustoimintaa. Liiton opastuksella perustettiin satoja metsästysseuroja ja jäsenseuroihin koulutettiin riistanhoitoneuvojia, joista jatkokurssin käyneet toimivat myös piiritason alueneuvojina. Kurssitoimintanimikkeisiin kuuluivat myös tupaillat, ketunpyyntikurssit, järjestökurssit, nahoituskurssit, nuorisokurssit, riistanhoitoleirit jne. Metsästysaatteelle vihkiytyneet toimihenkilöt ja luottamusmiehet kiersivät myös kansakouluissa ja muissa oppilaitoksissa kertomassa metsästysharrastuksesta ja ennenkaikkea riistanhoidon tarpeellisuudesta.

Valitustoiminnassa uusi vaihe oli oman jäsenlehden julkaisemisen aloittaminen vuonna 1952. Aluksi nimenä oli Suomen Yleisen Metsästäjäliiton Tiedoitukset – Finlands Jägarförbunds Meddelanden. Vuonna 1954 nimeksi tuli Suomen Metsästäjä. Ruotsinkielinen lehti sai nimekseen Jägaren. Vaatimattomasta alusta kehittyi muutamassa vuodessa runsaasti tietoa sisältävä metsästysalan aikakauslehti, jonka kuudesta vuotuisnumerosta kolme lähetettiin kaikille metsästyskorttinsa lunastaneille ja kolme pelkästään liiton jäsenille.

Liitto pyrki monin tavoin parantamaan myös metsästyksen turvallisuutta. Uusia metsästäjiä varten kehitettiin metsästäjätutkinto, joka kuitenkin saatiin pakolliseksi vasta uuden metsästyslain myötä. Tätä ennen vapaaehtoisuuteen perustuvia tutkintoja järjestivät piirit ja metsästysseurat. Hirven metsästäjille kehitettiin hirvenammuntakoe. Koska sitäkään ei heti saatu ratojen vähyyden vuoksi pakolliseksi, hirvimiesten kiinnostusta vapaaehtoiseen ampujatutkintoon lisättiin antamalla jokaiselle ampumakokeen hirvensarvimerkki. Tähän perustuu vieläkin käytössä oleva sanonta hirvimerkin ampumisesta, kun tarkoitetaan ammuntakokeeseen osallistumista.

Turvallisuuteen liittyivät myös käyttöönotetut punaiset hirvenmetsästyspäähineet ja teiden varsille pystytetyt hirvivaarasta autoilijoita varoittavat liikennemerkit.

Kriisivuodet
Jo 1950-luvun alusta liiton edustajat olivat jälleen olleet tiiviisti mukana valmistelemassa metsästyslainsäädännön uusimista. Yhtenä johtavana periaatteena oli turvata liiton asema sellaisena kaikkien metsästäjien järjestönä, joka saisi lakisääteisesti käyttöönsä pääosan metsästyskorttivaroista.

Lakivalmistelun ehdittyä jo loppusuoralle, asia sai yllättävän käänteen. Kiivaan poliittisen keskustelun jälkeen vuonna 1962 vahvistettu laki merkitsi sitä, että maahamme perustettiin täysin uusi valtakunnallinen lakisääteinen metsästäjäorganisaatio eli Metsästäjäin Keskusjärjestö.

Metsästäjäliitossa uuden järjestön perustaminen nähtiin tarpeettomaksi, olihan liitolla valmis ja käyttökelpoinen organisaatio, toimihenkilöstö, tiedotuskanava ja vielä pitkät perinteetkin.

Osa Metsästäjäliiton johtohenkilöistä hyväksyi lakiratkaisun, osa alistui siihen napisten ja osa ei hyväksynyt liiton ”syrjäyttämistä” missään vaiheessa. Lain voimaantultua kuitenkin vain harvat jaksoivat uskoa, että Metsästäjäliitto voisi tulevaisuudessa missään vaiheessa enää kasvaa merkittäväksi metsästäjien etuja ajavaksi vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvaksi järjestöksi. Toimihenkilöt siirtyivät luonnollisesti uuden organisaation palvelukseen, takasihan se varmuuden palkkatulon jatkumisesta. Metsästäjäliiton hallitus luovutti uudelle lakisääteiselle Keskusjärjestölle myös jäsenlehden julkaisuoikeudet ja muutoinkin ryhdyttiin pohtimaan Metsästäjäliiton tulevaisuutta. Monet johtohenkilöistäkin näkivät itsestäänselväksi ratkaisuksi liiton lakkauttamisen, joten osa heistä hakeutui nopeasti vastaperustetun lakisääteisen organisaation keskeisiin luottamusmiestehtäviin.

Uuteen nousuun
Liiton jäsenistö ei kuitenkaan ollut yhtä synkissä mietteissä, vaan monissa kokouksissa tuli esiin, että liiton on jatkettava toimintaansa vanhoja perinteitä vaalivana, uusia toimintoja kehittävänä, aloitteita tekevänä ja metsästyksen etuja ajavana, vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvana liittona.

Osaksi tämä oli tavallaan varmuustoimenpide, eihän kenelläkään ollut tietoa, mihin suuntaan lakisääteisen organisaation toiminta kehittyisi, tulisiko siitä tiukasti puoluepoliittiseen päätöksentekoon sidottu pakko-organisaatio, hupenisivatko metsästyskorttivarat jatkossa pääosin mittavan byrokratian pyörittämiseen vai olisiko organisaatiosta pysyvä siunaus maamme metsästykselle.

Kun varmuus Metsästäjäliiton toiminnan jatkumisesta ja jäsenkunnan valaosan uskollisuudesta oli saatu, liitolle tuli löytää puheenjohtajaksi määrätietoinen keulakuva. Monia vaihtoehtoja pohdittaessa tuli esiin evl evp Arto Heikki Virkkusen nimi.

Hän oli edennyt sotilasuralla nopeasti ja tullut rintamalla tunnetuksi kaikkien kanssa hyvin toimeentulevana sotilaana, joka uskalsi sanoa suoraan mielipiteensä esimiehilleen, eikä toisaalta kaihtanut edes kortinpeluuta rintamajermujen porukoissa. Totutuista tavoista poikkeaminen ei ollut erikoisuudentavoittelua, vaan osoitus Virkkusen välittömyydestä. Hänessä oli myös rämäpäisyyttä. Taistelutehtävissä saavutetuista ansioista yhtenä näkyvänä tunnustuksenosoituksena oli Saksan sotilasjohdon myöntämä rautaristi.

Virkkusen sotilasura päättyi asekätkentäoikeudenkäyntiin, jossa hänet tuomittiin yhtenä pääsyytettynä pitkään vankeusrangaistukseen. Vapauduttuaan hänestä tuli vakuutusyhtiö Tarmon toimitusjohtaja.

Puheenjohtajuuspohdiskelujen jälkeen muutamat liiton johtohenkilöt pyysivät Virkkuselta audienssin ja lähtivät Tarmon pääkonttoriin tiedustelemaan, josko Arto Heikki suostuisi liiton puheenjohtajaksi tai kuten lähetystö ilmoitti ”hoitamaan joko haudankaivajan tai hengenpelastajan tehtävän”.

Virkkunen ei ollut edes Metsästäjäliiton jäsen, mutta perehdyttyään asiaan laajasti, hän ilmoitti olevansa valmis ottamaan vaikean luottamusmiespestin vastaan.

Jäsenmääräkato oli kuitenkin varsin suuri, valtionapua ei saatu, palkattujen toimihenkilöiden määrä oli huvennut paristakymmenestä yhteen ja liiton vaikutusmahdollisuuksia pidettiin pysyvästi menetettyinä. Lähtökohdat olivat siis todella huonot.

Virkkunen ei kuitenkaan tyytynyt aisaparinaan toimineen toiminnanjohtaja Lauri Karjalaisen kanssa ”ratsastamaan aukkoja katsellen”, vaan pisti toimeksi. Parivaljakko kiersi yhdessä ja erikseen ympäri maata, järjesti kokouksia ja valoi uskoa liiton tulevaisuuteen. Liiton hallituksesta muodostettiin, osittain jopa painostustoimin, työmieshallitukseksi kutsuttu johtoelin, jonka jokainen varsinainen jäsen sai johdettavakseen jonkun toimintasektorin.

Muutamassa vuodessa päästiin niin pitkälle, että omaa jäsenjulkaisutoimintaa voitiin taas ryhtyä harjoittamaan. Lehden nimeksi tuli Urheilumetsästys-Sportjakten. Seuraavana merkittävänä edistysaskeleena oli metsästysammuntojen laajamittainen käynnistäminen seura- ja piiritasolta aina SM-tasolle saakka. Myös riistanhoitosektorilla oltiin aktiivisia. Asiantuntijavoimin koottiin Riistanhoito-opas –kirja, jota myytiin lähes omakustannushinnalla seuroille ja yksityisille metsästäjille. Metsästyskulttuuripuolen merkittävin aikaansaannos oli metsästysmuseon perustaminen.

Aktiivisesta työskentelystä huolimatta kesti kuitenkin vuoteen 1979 ennen kuin liiton jäsenmäärä kasvoi yhtä suureksi kuin se oli ollut ennen vuotta 1962. Jatkossa jäsenmääräkehitys onkin sitten ollut erittäin nopeaa.


Viimeksi päivitetty ( 04.01.2006 )

Space
Kaartokatu 6, 11100 Riihimäki, p. 019-760 490, fax.019-7604910, email suomen@metsastajaliitto.fi

Suomen Metsästäjäliitto ry. © 2005 All rights reserved.
_________________
Tänään on se huominen, josta olit huolissasi eilen.

[mart]

[ile 9.3]

Niinpä kannataisi lukea mitä lähettää ja muuten olen keskustellut useampaan otteeseen Kairikon kanssa näistä asioista ja varsinkin nuorten ja maataomistamatomien asioista kultaa ja mirhamia on luvattu MUTTA tulokset nähdänn kentällä valtaosa seuroista on keskiiältään kuudenkympin paremmalla puolella. Mua on syytetty kommunistiksi kun olen puhunut noista maatomien metsäästys oikeuksista mutta niinkin komunistinen valtio kuin USA on huomattavasti edellä meitä taspuolisuuden nimissä metsästys asioissa

[ile 9.3]

Ja kun selaat artikkelia niin huomaat että meidän metsästys laki joka on sidottu maanomistukseen on pitkälti Venäjän tsaarin ja metsästäjäliiton aikaansaama