Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1186
|
Lähetetty: 21.09.2021 22:42 Viestin aihe: |
|
|
JSP kirjoitti: | Jalluri kirjoitti: | Teeret parvissa, riekot hukassa mettoja ei ole. Aivan surkeaa. Muutamia lintuja siellä täällä, vaan ei mitään mainitsemisen arvoista. 40-50 teertä kolmessa eri parvessa toissa Iltana autosta nähty kun metsästä lähin. Istuvat aukeilla turvesoiden reunoilla.
Lintuja karkeasti arvioden noin alle puolet siitä mitä viimesyksynä. |
Onneksi ei nuin huono tilanne ole. Eihän nuo teeret ainakaan isoissa parvissa vielä ole. Tässä pudiksen kylän lähellä yhdellä alueella jopa ihan kohtalaisesti teeriä vaikka ei mikään hyvä alue ole koskaan ollut. Pienissä porukoissa ovat vielä. Eilen aamulla kävin yhden suon tarkistaan missä keväällä olivat soineet. Useammasta suunnasta sinne tuli aamulla lintuja vaan isommassa porukassa oli vaan 15 lintua. Pienempiä loput ja yksittäisiä. Siinä on muutaman km säteellä neljä soidinta ja yhdeltä kuului yksi laukaus että sielläkin täytyi olla eri teeriporukka. Metsoja ei ollut viime kauden lopussakaan, hävisivät kesken kauden jonnekkin. Olivat kauden alussa pikku parvissa. Tuskin niitä tänäkään vuonna kovin paljon on. Riekkoja tuntuu olevan. Teeriä on kyllä vähintään sama kuin viime vuonna, luultavasti enempi. |
Teeriä varmaan saisi, jos kehtaisi herätä aamulla suolle, mutta eipä se kanakoiramiehen rytmiin oikein passaa. Puoliltapäivin kun nostaa repun pykälään niin on lokoisampaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10221 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 22.09.2021 12:19 Viestin aihe: |
|
|
Kävinpä tuossa pari tuntia metässä noin viiden kilometrin päässä Heilurin pirtistä.
Näin valehtelematta sata teertä. Eikä vain yhdessä parvessa, vaan niitä oli melkeen joka aukon laidassa.
Ja oli niitä maassakin, koira onnistui jopa muutamaa parttia seisomaan. Oli sen verran hankalia paikkoja, että jätin ampumatta.
Relaskooppi toisessa kainalossa myös haittasi.
Vaan käyppä Heiluri tuppimutkassa ampumassa jokunen teeri, nyt on mistä ottaa. Luvathan sulla tuonnekin on.
Täällä jo harmaapartaiset ukotkin höpäjää, ettei ole teeriä ollut näin paljon kun viimeksi lapsena. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ricke_87 Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 30 Hei 2020 Viestejä: 51
|
Lähetetty: 22.09.2021 13:16 Viestin aihe: |
|
|
Joo tänään taas suunnan heilurin maille, tosiaan vain to ja puolet pe pyyntiä.
Seisojan ja yhden kaverin kanssa mennään. Laitetaan rapsaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 35357
|
Lähetetty: 22.09.2021 13:34 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | Kävinpä tuossa pari tuntia metässä noin viiden kilometrin päässä Heilurin pirtistä.
Näin valehtelematta sata teertä. Eikä vain yhdessä parvessa, vaan niitä oli melkeen joka aukon laidassa.
Ja oli niitä maassakin, koira onnistui jopa muutamaa parttia seisomaan. Oli sen verran hankalia paikkoja, että jätin ampumatta.
Relaskooppi toisessa kainalossa myös haittasi.
Vaan käyppä Heiluri tuppimutkassa ampumassa jokunen teeri, nyt on mistä ottaa. Luvathan sulla tuonnekin on.
Täällä jo harmaapartaiset ukotkin höpäjää, ettei ole teeriä ollut näin paljon kun viimeksi lapsena. |
Ihan outo paikka, hyvinhän noita näkyi kun sunnuntaina poikkesin. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
t3tactical Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Elo 2004 Viestejä: 3955
|
Lähetetty: 22.09.2021 14:48 Viestin aihe: |
|
|
Aamulla -4,5C pakkasta pitäjän tiellä ja keli erinomainen. Hyvinä lintuvuosina soi kukerrus joka suunnalta tämmöisillä keleillä, vaan ei nyt. Neljän tunnin lenkki hiipimällä kaikenlaisia maastoja ja ei minkäänlaista havaintoa. Yhtä miestä näin ja sanoi teerien olevan vielä kirjavia, mitä nyt pari oli nähnyt. Taidan pitää nyt taukoa lintuasiassa. Suotta siellä tyhjiä saloja kiertää jos kerran linnutkin on vielä keskentekoisia. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
masoni Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Huh 2014 Viestejä: 426 Paikkakunta: siilinjärvi
|
Lähetetty: 22.09.2021 15:29 Viestin aihe: |
|
|
Samaa ihmettelin aamulla,viimeksi viime torstaina soi täällä teeret.Kuiteskin oli huippu aamu,auton lasit jäässä.Eikä näkynyt metsälenkilläkään mitään.Mihin lie teeripoikueet piiloutuneet,mettoista puhumattakaan.Niitä näkyi hyvin pari-kolme viikkoa sitten. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Berkele Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Hei 2006 Viestejä: 2224 Paikkakunta: Oulu
|
Lähetetty: 22.09.2021 17:22 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: | Peto kirjoitti: | Kävinpä tuossa pari tuntia metässä noin viiden kilometrin päässä Heilurin pirtistä.
Näin valehtelematta sata teertä. Eikä vain yhdessä parvessa, vaan niitä oli melkeen joka aukon laidassa.
Ja oli niitä maassakin, koira onnistui jopa muutamaa parttia seisomaan. Oli sen verran hankalia paikkoja, että jätin ampumatta.
Relaskooppi toisessa kainalossa myös haittasi.
Vaan käyppä Heiluri tuppimutkassa ampumassa jokunen teeri, nyt on mistä ottaa. Luvathan sulla tuonnekin on.
Täällä jo harmaapartaiset ukotkin höpäjää, ettei ole teeriä ollut näin paljon kun viimeksi lapsena. |
Ihan outo paikka, hyvinhän noita näkyi kun sunnuntaina poikkesin. |
Enkös minä sulle tuppimutkan vinkannu kartasta jo viime vuonna tms? Lauantaina oli tosiaan siellä suunnalla 60-70 teertä yhessä parvessa. Oli vaikia laskea kun olivat levällään. Saatto olla enemmänki. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 35357
|
Lähetetty: 22.09.2021 17:29 Viestin aihe: |
|
|
En taida muistaa, no yhtä kaikki, näkyihän noita ihan opastamattakin tällä kertaa, vieläpä paikassa jossa en ole aiemmin nähnyt niin vilaustakaan.
Meno tosiaankin oli sellaista että viimeksi joskus ysärillä on ollut yhtä paljon lintua maisemassa, aika vahvasti parveutumassa. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5383 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 22.09.2021 19:27 Viestin aihe: |
|
|
t3tactical kirjoitti: | Aamulla -4,5C pakkasta pitäjän tiellä ja keli erinomainen. Hyvinä lintuvuosina soi kukerrus joka suunnalta tämmöisillä keleillä, vaan ei nyt. Neljän tunnin lenkki hiipimällä kaikenlaisia maastoja ja ei minkäänlaista havaintoa. Yhtä miestä näin ja sanoi teerien olevan vielä kirjavia, mitä nyt pari oli nähnyt. Taidan pitää nyt taukoa lintuasiassa. Suotta siellä tyhjiä saloja kiertää jos kerran linnutkin on vielä keskentekoisia. |
Poikateeret saattaa olla kirjavia vielä myöhään syksyllä. Liha on silti ihan syötävää ja tarpeeksi suurta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 22.09.2021 19:53 Viestin aihe: |
|
|
t3tactical kirjoitti: | Aamulla -4,5C pakkasta pitäjän tiellä ja keli erinomainen. Hyvinä lintuvuosina soi kukerrus joka suunnalta tämmöisillä keleillä, vaan ei nyt. Neljän tunnin lenkki hiipimällä kaikenlaisia maastoja ja ei minkäänlaista havaintoa. Yhtä miestä näin ja sanoi teerien olevan vielä kirjavia, mitä nyt pari oli nähnyt. Taidan pitää nyt taukoa lintuasiassa. Suotta siellä tyhjiä saloja kiertää jos kerran linnutkin on vielä keskentekoisia. |
Ainakin täällä Koillismaalla ovat jo hyvän kokoisia. Tänään pudotettiin 5 teertä ja yksi koppelo. Teeriä olisi kyllä saanut enempikin. Metsiä kierreltiin 12km verran ja teeriä kyllä on enempi kuin vuosiin. Eivät ole läheskään kaikki nuoret linnut vielä suolla. Haulikolla ei meinaa päästä millään ampumaan kun hyppivät niin pahoista paikoista ja muutenkin huonoa tuuria matkassa. Huomen aamuna taas jonnekkin, mutta lyhempi päivä ettei kerry liikaa nyljettäviä yhdelle kertaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Arosusi Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 03 Lok 2020 Viestejä: 25
|
Lähetetty: 22.09.2021 20:31 Viestin aihe: |
|
|
Vajaa pari viikkoa seisojan kanssa talsittu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maisemia. En muista, että 20-vuotisen metsästäjäuran aikana olisi näin paljon teeriä näkynyt kuin tänä vuonna! Poikueet runsaslukuisia, mutta toisaalta poikaset hyvin pienikokoisia. Vanhoja lintujakin hyvin. Kyllä nyt kelpaa! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
rähmis Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Syy 2015 Viestejä: 765 Paikkakunta: savossa
|
Lähetetty: 22.09.2021 21:13 Viestin aihe: |
|
|
Hyvinkin kirjavan poikateeren ammuin lauantaina Sotkamosta. Pieneksi en osannut moittia. Ei toki ole Koillismaata tuo Sotkamo. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mettäkala Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Maa 2014 Viestejä: 1975 Paikkakunta: SuomiFinland
|
Lähetetty: 23.09.2021 10:05 Viestin aihe: |
|
|
Vaikea on koiran kanssa niin lyhyttä lenkkiä metän puolella tehdä ettei lintua löytyisi. On kyllä oikein hullut päivät tällä hetkellä
Ampumaan pääsis reippaasti jos jokaiseen lähtöön päästäisi, tilanne kuitenkin koirien koulutuksellisesti sellainen, että ammutaan vain niihin parhaisiin töihin. Mahtaa siinä pomppulinnun pyytäjillä jo reput painaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jalluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 1186
|
Lähetetty: 23.09.2021 10:25 Viestin aihe: |
|
|
On se jännää. Itse tästä Länsi-Pudasjärveltä löytänyt huonosti lintuja, ja Kainuussa asuva koiran kasvattaja joka kulkee myös Taivalkoskella puhuu kato vuodesta. Itsekkin ole ollut aloituspäivästä lähtien metässä joka ikinen päivä ja ei pääse kehumaan. Enkä ole samoja kankaita kulkenut. Utajärvellä kävin vesisateessa yhen reissun, ja yhden teeripoikueen löysin, kaveri käveli viereisellä valtion palstalla päivän ja näki pari teertä. Muhoksella kuuluu olevan lintuja enemmänkin. Ainakin tällä alueella oli viimesyksynä riekotkin niin matosia, että liekkö se vaikuttaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
rakki Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Tam 2005 Viestejä: 984
|
Lähetetty: 23.09.2021 10:38 Viestin aihe: |
|
|
Teeriä varmaan viimeksi 10-15v sitten ollut yhtä hyvin näillä alueilla. Ei olisi 4 vuotta sitten uskonut, että kannat vielä elpyy näin hyviksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|