Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 14:32 Viestin aihe: Hirvipassien tallentaminen sähköiseen muotoon |
|
|
Hirvipassien tallentaminen sähköiseen muotoon
Meillähän on hirvijahdissa käytössä loppupeleissä kohtuu vakiot passipaikat. Eli eri lohkoilla metsästettäessä alue passitetaan vuodesta toiseen likimain samoilla paikoilla, toki uudet aukot ja vanhojen umpeenkasvaminen jotenkin huomioiden jne.
Tämä vuosikymmenien aikana hyväksi todettu passipaikkasysteemi on jalostettu luonnollisesti siten, että passipaikkoja ei ole mitenkään merkitty maastoon. Ja jos passipaikalla sattuu olemaan tornirivi, niin niitä ei ainakaan ole numeroitu jotta voisi päätellä olevansa oikealla paikalla. Ja tietenkin passipaikoilla on oma nimensä, joka ei yleensä ole mitenkään yhteydessä peruskartoilla näkyviin paikannimiin ja noviisien ja kokeneempienkin hämäämiseksi samalla passipaikalla voi olla useampikin kuin yksi kutsumanimi… Ja tietenkään passipaikkoja ei ole merkitty seurueen lahtivajan seinällä olevaan karttaan, vaan muutamilla on oma henkilökohtainen karttansa, joihin passit on merkitty. Ja yleensä nämä kartat eivät ole ”mitenkään synkassa” vihollisen hämäämiseksi.
Siinä sitten yksi kymmenkuntavuotta porukassa ollut noviisi pohti kesällä liki jumalanpilkkaan verrattavaa hommaa:
- Voisiko passipaikat jotenkin merkitä maastoon
- Voisiko passipaikat viedä jotenkin sähköisiin järjestelmiin
- Olisiko mahdollista, että tieto kaikista merkityistä passipaikoista näkyisi kaikille ja samanlaisena (Nykyajan paikannusaplikaatiot kännykässä)
Onko joku sortunut tekemään moista hommaa ja minkämoisia käytännön kokemuksia on tullut. Kehtaako kukaan myöntää?
Vai kannattaako idean esittäjää lähinnä vaan kannustaa käymään ahkerammin jahdissa, niin muutamassakymmenessä vuodessa passipaikat kyllä yleensä oppii tietämään, jos on hyvä muisti jne. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21434 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 09.10.2019 15:03 Viestin aihe: |
|
|
Eikö se trackerilla ole mahdollista jakaa ryhmään passipaikat..?
En vaan oikein usko tuon juurikaan helpottavan asiaa. Nimittäin ne joilla rakkerit pelaa ja homma luonnaa ovat yleensä muutenkin hököllä missä passit jne. Kun taas ne jotka ei yleensä passiin löydä oikein niin eipä nuo gepsivehkeetkään ole heillä suosiossa.
Uskoisin että jokatapauksessa on laitettava vastuuhenkilö vetämään passit. Niin gepsihommien merkitys murenee siinä _________________ Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JapiTre Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Lok 2012 Viestejä: 2090 Paikkakunta: Häme
|
Lähetetty: 09.10.2019 15:18 Viestin aihe: |
|
|
Hommaatte Reviiri-palvelun. https://reviiri.org/
Reviirin voi synkata ainakin B-Barkin karttojen kanssa.
Sinne kun yksi merkkaa passipaikat, tulipaikat jne, niin näkyy kaikilla. _________________ V*tuttaa, sano kettu pihlajanmarjoista... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 15:52 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: |
En vaan oikein usko tuon juurikaan helpottavan asiaa. Nimittäin ne joilla rakkerit pelaa ja homma luonnaa ovat yleensä muutenkin hököllä missä passit jne. Kun taas ne jotka ei yleensä passiin löydä oikein niin eipä nuo gepsivehkeetkään ole heillä suosiossa.
|
Itse kuulin lahtivajatalkoissa aika hyvän kommentin kokeneelta hirvimieheltä: ”Ei me tätä ittellemme rakenneta, vaan teille nuorille.”
Vähän sama homma olisi varmaan tässä passipaikkazydeemissä. Tuolla nuorella polvella on kumminkin nuo paikannus ja muut hommat aika hyvin hanskassa/opittavissa. Se vois hirvijahtikin tuntua heti alussa mielekkäämmältä, kun ei tarvis ihan kaikkea opetella vuosien saatossa kokemuksen kautta. Ja kyllä joskus itellekin tarpeen olis moinen.
tuhola kirjoitti: |
Uskoisin että jokatapauksessa on laitettava vastuuhenkilö vetämään passit. Niin gepsihommien merkitys murenee siinä |
Kyllä se vaan pakkaa aika usein olemaan niin, että se Jarppi menee omin päin sinne sivu- tai takapassiin. Ja tietysti puhelimeen sanoo olevansa oikeassa paikassa. Sitten jälkikäteen päivitellään, että ”olit väärässä paikassa ja hirvet meni just siitä, missä sun piti olla” |
|
Takaisin alkuun |
|
|
hellokitty Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Jou 2012 Viestejä: 3479
|
Lähetetty: 09.10.2019 15:55 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Onko joku sortunut tekemään moista hommaa ja minkämoisia käytännön kokemuksia on tullut. |
Eiköhän nykyisissä,kaikissa karttaohjelmissa moinen täppitoiminto jo tuleepa tuota toimintoa käytettyä aina kun löytää esmes uuden ketunpesän jne. Eipä noita taho jälkeenpäin muuten löytää ni siinä toi täppi on ihan asiaa.
Eikä luulis olevan kummonen homma,jos joku osaava näppäilee niille osaamattomille ne passtornit äppiin ni osaavat sitten ehkä suoritua oikeeseen torniin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 15:56 Viestin aihe: |
|
|
JapiTre kirjoitti: | Hommaatte Reviiri-palvelun. https://reviiri.org/
Reviirin voi synkata ainakin B-Barkin karttojen kanssa.
Sinne kun yksi merkkaa passipaikat, tulipaikat jne, niin näkyy kaikilla. |
Reviiri on seurassa käytössä, vaan esimerkiksi itellä ei puukotusoikeutta siihen. Pystyykö tekemään jossain muussa aplikaatiossa ja jakamaan.
Vai Reviiri?
Optimi tilannehan olisi, että pohja olisi dynaamien metsästysalueiden kanssa ja samassa setissä olisi myös nuo passipaikat.
Toki mahtavaa olisi sekin, jos kartalla näkyisi kytiskoppien paikat, nuolukivet, pontikkapesät sun muut.
Tiedä sitten, kuinka sekava moisesta kartasta tulisi… |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17154 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 16:08 Viestin aihe: |
|
|
reviiri näkyy minusta trackerissakin nykyään... bbarkissa ainakin.
yhden asian sanon tästä passien numeroinnista että tee sitten siitä juokseva.
-eli on vain 1 ykköspassi ja yksi kakkospassi.... jos joka ajolle omansa 1-20 niin iloisesti on ukot sekasin että mää oon ykköses ja niin käskettiin... väärässä lohkossa vaan.
-jossain on perusteltu sitä arvalla vetoa tasapuolisuudella, itse olen sitä mieltä että miehen kunto ja taito määrää passipaikan, eli oikea mies oikeaan paikkaan. päämäärä hirvijahdissa on saada eläin saaliiksi, eli ei niitä huvikseen ajella ja katsella. tämä tuntuu monelta unohtuvan, eniten vi**aa nämä täältämeni-miehet, ensin ängetään sellaiseen paikkaan ettei taidot riitä ja sitten kun hirvi sinne menee ei paukkua saada liikkeelle, kun taas toisilla paikka olisi otettavissa ja hirvi nurin.
-kun saalis on saatu voidaan ihailla luontoa ja olla nuotiolla, homma on hoidossa ja varaa nauttia porukassa ja fiilistellä.
-minulle on sinänsä yhdentekevää kuka sen hirven porukassa ampuu kunhan ampuu ja osuu. toki on mukava itsekin kaataa joskus, sitä toki jokainen toivoo.
-ja ampumaharjoittelu ei taaskaan kesän mittään maistunut sille osalle porukkaa jolla se eniten ontuu... kumma kun silti ovat passimiesten A-ryhmää mielessään, yleensä menee tuo osuminen ja saaliinsaanti käsikädessä...
-no ryssiköön nyt taas syksyn, ei kukaan mitään opi kuitenkaan... josko jouluaattona olis vähän saatuna hirvejä. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 09.10.2019 16:12 Viestin aihe: Re: Hirvipassien tallentaminen sähköiseen muotoon |
|
|
Lahtinen löysi oikeasti merkittävän keskustelunaiheen. Ehdinkin jo ajatella, että herra lähti
ihan perse edellä puuhun jahtipäällikkönakkinsa kanssa, kun alkoi ensimmäisenä sääntökirjaa laatimaan
niinkin kaoottiselle tapahtumalle kuin hirven seuruejahti. Mutta nyt osui ja upposi!
Tämä on ihan oikea ja tiedostettu ongelma ihan jokaisessa seurassa, missä on tullut jahtiin osallistuttua.
Itselläkin on varmaan huomattava osa vähäisestä käytössä olevasta aivokapasiteetista
alistettu näiden paikkojen muistamiselle; kuten Patolan Koivikko (hakattu 80-luvulla?, nuorta männikköä nykyään)
tai Perunakasa Köyliössä (kuulemma 70-luvulla kaatunut perunakuorma) ja kaikki muut vastaavat ympäri Suomen.
Olen puoliksi pakotettuna vastaavassa nakissa ja kaikeksi epäonneksi vielä Pirkanmaalla,
missä kehittymätön jahtikulttuuri vaatii metsästyksenjohtajalta sellaisiakin epäolennaisia
juttuja, kuten passilinjojen määrittely. Oikeassa Suomessahan (p-pohjanmaa) on
jo aikoja sitten siirrytty systeemiin, jossa jokainen passimies hakee itseohjautuvasti
päivän makkaranpaistopaikkansa ilman, että metsästyksenjohtajan tarvitsee siihen mitenkään puuttua.
Markkinoiden ylivoimaisimmasta paikannusohjelmistosta (Tracker) voi sitten vilkaista minkälainen
harava metsästettävälle alueelle muodostuu ja miten hirvi siellä luotia väistelee.
Lahtinen kirjoitti: |
Onko joku sortunut tekemään moista hommaa ja minkämoisia käytännön kokemuksia on tullut. Kehtaako kukaan myöntää? |
Tässä alkaa paineet kasautua tulevan viikonlopun tulikokeen osalta. Kaiken huipuksi olen tässä Pirkanmaan
seurassa ollut todella vähän hirvipassissa, joten käytännön kokemus paikoista on lähellä nollaa.
Toki jotain paikkoja on tullut havaittua kun on koiramiehen roolissa sattunut passimiehen kohdalle,
mutta eiväthän ne siitä ole sillä tavalla mieleen jääneet.
Yritinkin jo keväällä puhua, että jos saisi jonkin kokeneen hirvenpassittajan kaveriksi edes päivän ajaksi,
niin olisimme voineet käydä tärkeimmät passilinjat ja -paikat läpi. Olisin merkannut ne kartalle.
Ajatuksena oli tehdä nimetyt linjat ja numeroidut passit sekä tulostaa tällaisia karttoja riittävä määrä.
Tämä olisi helpottanut huomattavasti metsästyksenjohtajana toimimista ja passipaikkojen jakoa.
Ajatus oli ilmeisesti liian mullistava, sillä se on nyt aktiivisesti vaiettu kuoliaaksi.
Jahtiin siis lähdetään kylmiltään. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee valita sopivat linjat sekä
miesmäärät niille ja nakittaa joku kokenut hirvenpassittaja vetämään linja kuntoon.
Toiminee noin, mutta tilanteen mukainen toiminta ts. passipaikkojen vaihto lennossa aiheuttanee normaalin katastrofin.
Tuo kartan laadintahan ei olisi ollut mitään rakettitiedettä nykyisillä ohjelmistoilla.
Se hiljainen tieto passi- ja kulkupaikoista vain pitäisi jollain sormiruuvilla puristaa vanhoilta shamaaneilta. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 35485
|
Lähetetty: 09.10.2019 16:19 Viestin aihe: |
|
|
Siinnon se vaara että saattaa joku noviisi pian kaataa hirven.
Itselläkin meni ensimmäiset neljä vuotta oppia maastonkohtien hirvijahtinimet, pennusta asti kuljetut maat muuttuivat hirviukkona tuiki tuntemattomiksi kun jokaisella passilla oli oma salakielinen koodinsa. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 16:19 Viestin aihe: |
|
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
JapiTre Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Lok 2012 Viestejä: 2090 Paikkakunta: Häme
|
Lähetetty: 09.10.2019 17:23 Viestin aihe: |
|
|
Lahtinen kirjoitti: | JapiTre kirjoitti: | Hommaatte Reviiri-palvelun. https://reviiri.org/
Reviirin voi synkata ainakin B-Barkin karttojen kanssa.
Sinne kun yksi merkkaa passipaikat, tulipaikat jne, niin näkyy kaikilla. |
Reviiri on seurassa käytössä, vaan esimerkiksi itellä ei puukotusoikeutta siihen. Pystyykö tekemään jossain muussa aplikaatiossa ja jakamaan.
Vai Reviiri?
Optimi tilannehan olisi, että pohja olisi dynaamien metsästysalueiden kanssa ja samassa setissä olisi myös nuo passipaikat.
Toki mahtavaa olisi sekin, jos kartalla näkyisi kytiskoppien paikat, nuolukivet, pontikkapesät sun muut.
Tiedä sitten, kuinka sekava moisesta kartasta tulisi… |
Nimenomaan reviiri. Meillä on kaikki metsästysvuokrasopparit reviirissä ja siellä on viimeaikaisin tieto alueista. Sitä sitten voi kukin katsella omasta B-barkista alueet eri elukoille, tulipaikat, riistakolmiot, rauhoitusalueet jne.
Karttamerkintöjen tekemiseen tarvitaan puukotusoikeus, mutta ei kai se ole ongelma. Jos sinne passit halutaan merkata, niin joku jolla on oikeus merkkaa ne julkiseksi, tai sitten laittaa sellaiselle henkilölle toimihenkilöoikeudet joka saa ja osaa laittaa ne passit sinne. _________________ V*tuttaa, sano kettu pihlajanmarjoista... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Sir Mouse Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Lok 2016 Viestejä: 170
|
Lähetetty: 09.10.2019 17:37 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: | Siinnon se vaara että saattaa joku noviisi pian kaataa hirven.
Itselläkin meni ensimmäiset neljä vuotta oppia maastonkohtien hirvijahtinimet, pennusta asti kuljetut maat muuttuivat hirviukkona tuiki tuntemattomiksi kun jokaisella passilla oli oma salakielinen koodinsa. |
Tämä!
Paikalliset tykkää yleensä päteä sillä että ulkopaikkakuntalaisille puhutaan kieltä jota ne ei ymmärrä.
Kiva nauraa kaupunkilaisten tyhmyydelle.
- Ei se edes osaa mennä "Jussin kasalle"!
(Ja tähän sitten räkäistä naurua päälle).
HUOM. "Jussin kasa" on paikka jossa joskus 80-luvulla ollut kova hirvimies nimeltään Jussi ampui hirven vääntäessään housut kintuissa krapulasontaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 09.10.2019 20:12 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | Lahtinen löysi oikeasti merkittävän keskustelunaiheen. Ehdinkin jo ajatella, että herra lähti
ihan perse edellä puuhun jahtipäällikkönakkinsa kanssa, kun alkoi ensimmäisenä sääntökirjaa laatimaan
niinkin kaoottiselle tapahtumalle kuin hirven seuruejahti. |
Onneks ei sentään JahtiKeisarin pesti osunut itselle, eikä vallanperimysjärjestyksessä ihan seuraavakaan positio. Vaan vuosien varrella olen havainnut, että kun porukkaan tulee pätevää uutta, tuoretta ja innokasta päällikköverta, niin on helpompi siinä ikkunassa saada aikaiseksi semmoisia muutoksia, mitkä ”vanhojen päälliköiden” ajamina eivät välttämättä etenisi.
Peto kirjoitti: |
Markkinoiden ylivoimaisimmasta paikannusohjelmistosta (Tracker) voi sitten vilkaista minkälainen
harava metsästettävälle alueelle muodostuu ja miten hirvi siellä luotia väistelee.
Tuo kartan laadintahan ei olisi ollut mitään rakettitiedettä nykyisillä ohjelmistoilla.
Se hiljainen tieto passi- ja kulkupaikoista vain pitäisi jollain sormiruuvilla puristaa vanhoilta shamaaneilta. |
Kaipa se aika alkaa oikeasti olla useammassakin seurueessa kypsä sille, että se Ridge-Petteri oikeasti osaa sinne oikeaan passiin kulkupaikalle ja se kanttura saadaan kumoon ennen tammikuun puoliväliä.
Nuo kännykkäsysteemit ovat mielenkiintoisia, jos johonkin Gefiiriin onnistuisi passipaikat piirtelemään.
Meillähän isot pojat on sanoneet, että träkkeriä käyttää vaan siiderin, elikkäs h...movissyn, juojat. Semmoista ei ole porukassa kellään. Ei ainakaan tunnusta. Ilmeisesti tässä toimisi Reviirisynkka hyvin.
Itellä on myös B-bark kännykässä. Meidän porukassa on sellainen periaate, että pitää olla vähintään diplomi-insinööri, että edes yritetään asentaa puhelimeen kahta eri paikannussysteemiä. B-parkin lisenssin on tainnut erehtyä maksamaan kolme kaveria. Tässä myös Reviirisynkkaus toimii kokemusten perusteella todella hyvin.
Lähes kaikilla onkin sitten tuo Ultaracom. Ja mikäli oikein muistan, niin niin Reviirisynkkaus on sitä tasoa, että sitä on varmaan yritetty tehdä Intiassa ja suomenkielisillä ohjeilla. Ja kun viesti ei ole koodareille mennyt perille, niin on koitettu vaan ohjeistaa huutamalla kovemmin… |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21434 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 09.10.2019 21:17 Viestin aihe: |
|
|
Kyllähän jahti on tehostunut niin paljon että mahtaa joka porukassa olla hirviä kumossa joulukuun alussa sen verran että kaikki sen päälle ammuttavat on jo ns liikaa. Voihan niitä passeja piirrellä valmiiksi, mutta joskus mietin että kenelle sekin on nautinto että aiva joka paikassa opastetaan hirventappoon niin ettei itelle jäisi muuta se liipasimen veto? No kai se vaan monelle on. Toinen asia on mitä en ymmärrä niin se että mitä harmitusta siitä voi tulla, jos hirvet karkaa motista? Eikö niitä lahdata siihen malliin muutenkin että mitäpä tuo haittaa. Ampuu sitte ens kerralla ja menee siihen mistä hirvet karkasi. Ei mua ainakaan harmita yhtään vaikka ihan joka tilanteesta ei hirveä kumoon saisikaan. Kyllä itse olen neuvonut aina passipaikat ja heitelly esim kuvakaappauksia whatsappiin minne kannattaisi passiin mennä. Mutta ymmärrän kyllä hyvin että kaikki ei halua kuumimpia paikkoja edes sanoa. Jos miehelle annetaan 1km pitkä soiro metsätietä mistä hänen pitää itse valita passi niin eikö se ole sitä parasta jahtia se? Eikö siellä aina kuitenkin ole vähä kisaa siitäkin kuka saa hirven kumoon.
Mitä tulee pedon tekstiin että vaikea suunnitella passilinjoja jne ku ei ole kokeneita pakkallisia ukkoja mukana. En ihan tohonkaan lähtisi. Joskus operaatioiden muuttaminen voi olla tehokkaampaa ku jatkaa samalla kaavalla kuin 1970 luvulta tehty. Kokenut hirvimies näkee kartasta ja kerran ajeltuaan alueen läpi meleko tarkasti miten homma kannattaa suorittaa. Siihen ei tarvita sen ihmeempiä. Hirventappo on loppupeleis aika yksinkertaista puuhaa ihan yksinkin oudoissakin maastoissa. _________________ Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 09.10.2019 21:30 Viestin aihe: |
|
|
On hyvin erilaisia jahtialueita ja tapoja. Itsekin parhaat hirvivuoteni elin kulttuurissa, jossa pelimiehellä oli äänensä tyystin anhittomiin haukkunut harmaa ja pokerinaama.
Ykkösstrategiana passimiesten harhauttaminen kokonaan eri alueelle ja hyvänä kakkosena haukkutilanteen täydellinen pimittäminen muulta porukalta.
Iltasella oli kaadot pakko myöntää kun raadot näkyi kuitenkin orressa.
Tässä Pirkanmaan porukassa metsästellään 2000 ha läntissä kahden tien välissä, johon ei viitsi talkoisiin kysyä edes vihamiehensä koiraa.
Porukan oma koirahenkilö on vielä silloin tällöin suostunut talkoisiin, jos koetetaan saada motti koiratiiviiksi, ettei sitä tarvitse kaapia rekankeulasta talteen.
Alueessa vielä sellainen veikeä piiirre, ettei läpi mene mitään tietä.
Koira menee halutessaan vastapuolen pikitielle 5 minuutissa ja mieheltä menee 20 minuuttia kiertäessä,
jos hoksaa heti koiran löysättyä lähteä ajamaan.
Peltojahti ois poikaa, mutta eipä saatu iun puolet luvista pellolta, joten pakko yrittää metsästä, vaikkei haluja olekaan... _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|