| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 23764 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 02.10.2012 05:19 Viestin aihe: |
|
|
No tarkoitin lähinnä miksi keski ja eteläisen suomen seurueet aloittavat jahdin nin aikaiseen. En nyt vaan hoksannut eritellä lappia erikseen. Tuossa satakunnan puolella monet seurat aloittavat jahdin syyskuulla, käsittääkseni tähänkin ketjuun kirjoittajista ja jahdin aloittaneista metsästää muualla kuin lapissa.
Ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta kysyn. Jokainen taaplaa tyylillään. Ei kai siinä mitään pahaa ole vaikka syyskuulla jahdin aloittaakin. Kunhan ei sitten mohkua että ennen oli vasat suurempia kuin nyt.  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Zamora Kanta-asiakas
Liittynyt: 31 Hei 2011 Viestejä: 238 Paikkakunta: Kairasha
|
Lähetetty: 02.10.2012 05:27 Viestin aihe: |
|
|
Juu, näinhän se on. Itsekin kun metästätelen about 500 km pohjoisemmassa kuin tuhola, niin kiirushan ne hirvet on kopata ennen marraskuun puoltaväliä. Joulukuu on jo vaikeaa aikaa pyytää.
Mite ite jahtiin tulee, niin viikonlopulla parit havainnot. Sunnuntaina pääsi nelipiikkinen tulemaan minun ja koiran väliin, josta välitön karkko ja koira seurasi reilun pari kilomteriä, jonka jälkeen luovutti ja tuli takaisin. Onneksi luovutti, sillä hirvi paineli kohti naapuriseuran maita sen verran lujaa, että karkko olisi mennyt vahvasti toiselle alueelle. Joskohan tuo sieltä valuisi viikonloppuun mennessä takas, voitaisiin ottaa uudet treffit  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
LuolaSaku Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Syy 2008 Viestejä: 368 Paikkakunta: Valkeala
|
Lähetetty: 02.10.2012 05:30 Viestin aihe: |
|
|
| tuhola kirjoitti: | Minkä takia porukoilla on niin kova kiirus jahtiin? Hirvien mattimyöhäsillä vielä astumishommat käynnissä. Antaisitte niiden hoitaa hommansa ennen jahtia. Nykypäivänä jahti on niin tehokasta että mitään pakottavaa tarvetta ei aikaselle aloitukselle luulisi olevan? No panic. Paniikkijahti oli 70 ja 80 lukujen hommaa, ei kuulu tähän päivään.
Vai onko tälle aikaiselle aloitukselle joku ihan syy? Meillä on aina aloitettu lokakuun puolenvälin paikkeilla juuri siitä syystä että kiima olisi varmasti ohi ja astumiset hoidettu kunnialla loppuun.
Sitten puhutaan vielä että vasojen painot ovat pudonneet. Niin varmaan kun jahti aloitetaan kolme viikkoa ennemmin kuin "ennen vanhaan". Meillä on tässä naapuriseuroilla ja meillä hirvien painot ylhäällä ja minkäänmoista notkahdusta vasojen painossa ei ole, eikä myöskään aikuisten hirvien keskipaino ole juurikaan muuttunut. Mutta tottakai syyskuullinen vasa on pienempi kuin lokakuun lopun vasa, sitä ei vaan taida moni hoksata.  |
No meillä ainakin kunniotetaan sitä vanhaa alkamispäivää. Kertokaas joku milloin tuo alotuspäivämäärä muutettiin? Ite kun olen niin noviisi näissä hirvihommissa etten tuota tapausta muista.
Meillä jahdin aloittamista lokakuun puolessa välissä ajaa myös kylmiön puute. Yleensä lokakuun lopulla kelit ovat jäähtyneet jo reippaasti alle 10 asteen, joten ruhojen riipputtaminenkin onnistuu paremmin. Onneksi seurat saavat vielä ainakin toistaiseksi itse päättää milloin jahdin aloittavat. Meille on sopinut mainiosti tuo lokakuun puoliväli ja uskon, että jokainen mahdollinen lehmähirvi on siihen päivämäärään mennessä sarvea saanut... _________________ Vain harjoittelulla voi tulla mestariksi ja mestarithan harjoittelevat aina. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
dominator Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2008 Viestejä: 430
|
Lähetetty: 02.10.2012 05:49 Viestin aihe: |
|
|
Meillä aloitellaan tositoimia vasta 13.10. Nyt on koiraa kuleteltu metsässä ja hirviä on aika kivasti löytynyt, mutta lieneekö petojen lisääntyminen syyllinen siihet, että hirvet viihtyy laumoissa? Parhaimmillaan on löytynyt 12 hirven porukkakin!!! _________________ Powered By: 308WIN T3 Hunter + Luger PRO-NA 3-12x56 + AU Jet-Z |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
optimikko Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Kes 2007 Viestejä: 2785 Paikkakunta: Ala-Lapin kuusi
|
Lähetetty: 02.10.2012 06:33 Viestin aihe: |
|
|
| dominator kirjoitti: | | Parhaimmillaan on löytynyt 12 hirven porukkakin!!! |
Hirviparvi _________________ Hallittu kaaos = selkeä epäjärjestys |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 16023
|
Lähetetty: 02.10.2012 08:07 Viestin aihe: |
|
|
Hirvijahdin ajoitusongelma johtuu siitä, että päätöksenteko on etelässä ja pohjoisessa joudutaan toimimaan täysin pösilösti tästä johtuen. Hirvenmetsästyksen aloitusajankohdan tulisi olla porrastettu ja siihen tulisi olla mahdollisuus nimenomaan yhdistystasolla. Jahdin voi aina aloittaa myöhemmin, mutta aikaisemmin kuin mitä laissa on sanottu, ei jahtia voi alottaa. _________________ .30-06 4ever! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
9.3x622 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2004 Viestejä: 16963
|
Lähetetty: 02.10.2012 08:56 Viestin aihe: |
|
|
Silloin kun tuo muutos tuli, niin sen jälkeen aloitettiin syyskuun viimeinen viikonloppu. Tälle syksylle poikkeuksellisesti 13 pvä lokakuuta ja käyhän tuokin ajankohta. Voihan tuo aloittaa vaikka joulukuun alussa, jos tuo syyskuun loppu tuntuu liian aikaiselta. _________________ Polku on kulkijaansa viisaampi. !&%¤# määrä on vakio. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 11309 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:02 Viestin aihe: |
|
|
| optimikko kirjoitti: | | komea yliv.. eiku vasa |
Oli muuten surkian pieni vasa, mettässäkään ei ollu epäselvää, ku puolet matalampi mitä emänsä.
Otettiin kuvat tarkotuksella niin, että ukko on vasan takana sopivasti. Ja näymmä onnistuttiin, jos isolta näyttää. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää.
Viimeinen muokkaaja, Peto pvm 02.10.2012 09:11, muokattu 1 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 11309 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:10 Viestin aihe: |
|
|
Oli melekonen sajepäivä, mutta kävin siinä neppaamassa koirankoulutuksellisista syistä pikku naaraan:
Kaatui muutes lintuniuhalla, 7x64.
Jämyllä työskentelyt pitenee, nyt maltto jo tunnin haukkua ilman yhteydenottoa.
Melkeen jo toivo herää, että tästäkin sais hirvikoiran heräteltyä....
Lähen kohta tuota vetämään, kunhan saan kärryn ja mönkiän puolen tunnin päästä. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
iivariiso Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 7025
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:12 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä taitaa täälläkin mennä tuleva talvi possun jauhelihan voimalla. Varakkaammilla voi jopa nautaa olla seassa. Ei auta kun aamulla vaan lähteä uuteen yritykseen. Näkyy jo vanhemmassa kaartissa väsymisen merkkejä. Osalla epätoivo yrittää vallata mielen.
Hirviä kyllä on, mutta nyt ei onnistu mikään. Ja kelikin on ihan syvältä. Makkaraaki syömättä vielä 5 pakettia eikä viiti tulia tehä tuonne vesisateeseen. No positiivista on se että ukko on laihtunu ainakin 10 kiloa kun ei ole kerennyt eväitä syömää.
!&%¤#"! peijaisviinat on juomatta!  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Korpijermu Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Hei 2012 Viestejä: 333 Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:22 Viestin aihe: |
|
|
| iivariiso kirjoitti: | | Näkyy jo vanhemmassa kaartissa väsymisen merkkejä. |
Ei kai?
Vaikken minäkään mikään pikkupoika enää ole niin hirvihommassa täysi noviisi, elämäni ensimmäinen hirvestysviikonloppu takana ja virtaa riittäisi, mutta prkl töissä oltava. Luulin, että on pelkkää tienvarressa istuskelua ja kahvin ryystämistä, mutta pääsihän sitä kävelemäänkin ihtesä hikeen. Kai se vanha kaarti on jo enimmät kävelynsä kävellyt ja laittoivat minut kauimpia passipaikkoja kohti. Jo vain se passasi ja mukavaa oli. Ehkä se tuo hirvestys ei niin kamalaa olekaan mitä tuolta veetutuksen aiheita ketjussa lukee. Tai voi olla siitäkin kiinni, että rivimiehenä teen mitä käsketään kyselemättä ja se passaa oikein hyvin. Ehkäpä joskus jopa sen hirvenkin näkee. No, tämä syksy menee joka toinen viikonloppu hirviporukassa ja joka toinen viikonloppu plus mitä viikoilla ehtii omilla ehdoilla pienriistan pyynnissä. Oikiastaan aika makia homma. _________________ On vaarojen välissä suojaisa kehto... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 23764 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:52 Viestin aihe: |
|
|
Kävelemään itsensä hikeen?
Ei ei ja ei. Nyt sinulla on paljon opittavaa hirvijahdista. No joo, jos mönkijä ei ole kunnossa niin vetoköydessä voi tulla hiki. Ellei sitten ole vain "vetävinään". Tai siirtyvän haukun eteen voi jossain tilanteessa joutua pikku hölkällä koukkaamaan niin silloinkin voi pikkusen hiki tulla. Mutta muuten hirvijahdissa kuuluu vain evästellä ja ottaa mukavia pikku tirsoja pitkin päivää.
Etenkin koiramiehenä on mukava nukkua autossa ja kommentoida passimiehille aina välillä herätessään että "täällä on jotain vanhoja jälkiä, ei muuta" -tai jotain vastaavaa jotta he luulevat että huhdot hiki päässä pitkin metsiä. Passimiehet ovat tyytyväisiä. Joskus sitten saatat herätä ja huomata miten trackeri piirtää paksua viivaa karttalle niin tiedät juoda viimeiset kahvit ennen haukulle ja hirven tappoon lähtemistä.
 |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
iivariiso Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 7025
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:54 Viestin aihe: |
|
|
| Sitä on katsos monenlaista tapaa pyytää hirveä. Meillä ei seisota passissa ja mutustella eväitä. Jahtimaita on muutama satatuhatta hehtaaria ja miehiä ryhmässä 3. Kyllähän siinä tietenki passiketjun saa aikaiseksi mutta harvan. Kannattaa korpijermu tuttustua eri jahtimuotoihin ja kyllä meillä appiukko jo kyseli välipäivän perään. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 23764 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 02.10.2012 09:57 Viestin aihe: |
|
|
Vaikka olisi miljoona hehtaaria niin en tykkään maastoutua ennenkuin sitten vasta kun pitää mennä tappamaan hirvi. Koiran kuuluu hoitaa metsässä huhtominen.
Meteliajo on sitten homma erikseen. Silloin tottakai pitää maastoutua, tai jos jahtaa naakimalla yms. Mutta koiran kanssa ollessa pitää metsässä olla mahdollisimman vähän miehen liikettä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
iivariiso Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 7025
|
Lähetetty: 02.10.2012 10:02 Viestin aihe: |
|
|
| No toivottavasti ensisyksynä meikäläinenkin pääsee tuholan tasolle. Tämä syksy vielä naakitaan. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|