Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Mosberg Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Hei 2007 Viestejä: 1631 Paikkakunta: Suoperämaa
|
Lähetetty: 07.01.2012 22:11 Viestin aihe: |
|
|
Tänään oltiin kaverin kans kahestaan aamu ja toista kettua ku lähettiin
pyytään niin meitä oli viis yhteensä.
Tuo viis on yleensä maximi joskus vähemmän joskus enemmän. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21108 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 07.01.2012 22:14 Viestin aihe: |
|
|
Meillä on minä ja joskus kaksi ja joskus jopa kolme muuta. Muut minun lisäksi ovat kuitenkin kaikki yli 60v ikäisiä. Joskus kaipaisi edes yhden vähän nuoremmankin kaverin. Eläkeläiset on kyllä mukavia kavereita mutta ehkä se suurin terävyys, nopeus ja kipinä ei ole ihan tällaisen alta kolmekymppisen tasolla.. Ja jälkien etsiminen olisi kiva jakaa näillä polttoaineen hinnoilla mutta itse joudun kaikki hakemaan yksin. Tänäkin aamuna tuli 70km mittariin. Puoli kuuden maissa lähdin liikenteeseen.
Varmaan puolet ajastani metsästän yksin. Ja oikeastaan nautinkin eniten kun saa yksin metsästellä. Onhan se kettujahti aika haasteellista yksin eikä pääse kehumaan suurilla saalismäärillä. Etenkään nyt kun ei ole edes kettuja ja koirakin ei ole ollut oikein hyvällä mallilla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kivineva Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Mar 2006 Viestejä: 1821
|
Lähetetty: 07.01.2012 22:25 Viestin aihe: |
|
|
Jahdissa tulee oltua yleensä kaksistaan koiran kanssa - ei oikein keskellä viikkoa tahdo noita passikavereita löytyä. Viikonloppuisin sitten saattaa saada passimiehenkin jahtiin jos tosimielellä ollaan.
Näillä kettukannoilla enemmän olen vain ajattanut ja tuota nuorempaa reenaillu. Huomenna vois koittaa jo olla enemmän tosissaan |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Navarone Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Mar 2005 Viestejä: 877 Paikkakunta: Merikarvia
|
Lähetetty: 07.01.2012 23:40 Viestin aihe: |
|
|
1-5.. yleensä yksin. Tänään mä ja kaveri, kolmas olis tarvittu kun jäi sitten tappopaikka miehittämättä _________________ naturalis messor |
|
Takaisin alkuun |
|
|
teve Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Mar 2007 Viestejä: 140
|
Lähetetty: 08.01.2012 10:41 Viestin aihe: |
|
|
Saa poistaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
akseli Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Hel 2006 Viestejä: 1009 Paikkakunta: kuopio
|
Lähetetty: 09.01.2012 17:37 Viestin aihe: |
|
|
Tänään oli taasen ihan vauhdikasta ajoa, hakukin oli kiitettävä..
Vaan kun ei raaski oikein enää vähiä ampua, pari kertaa pääsin repon näkemäänkin. Mutta KUN tässä nyt niin VIHREITÄ ollaan, niin oli pyssykin autossa pussissa koko päivän..
Naapuri kylän virkaveljetkin vain valittaa kun syntyy näitä kuppi kuntia et kun vaan ajatetaan, mukavampi ainakin omasta mielestä pyöriä omien seurojen repojen perässä. Kun taas et ammutaan loput pari, tai kolme ja hiplataan loppu talvi pelleja, ettiä ajettavat muualta niinkuin joku vuosi taakseppäin.. Kyllä meinaa savu nousta päästä ja korvista, ihme tappamisen vimma
Kyllähän niitä muualta tulee, aina sama virsi!!! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Känkkäränkkä Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Lok 2011 Viestejä: 110 Paikkakunta: Pohjois-savo
|
Lähetetty: 09.01.2012 17:59 Viestin aihe: |
|
|
Kertokaas noviisille kuinka voisi itse jallittaa kettua siis ilman koiraa. Mulla on mökillä päin jänisruokinnat ja siitä läheltä on kettu vipeltäny pari kertaa tänä talvena. Jos kokeilisi jotain haaskaa, toimisiko siihen vaikkapa varikset? Ja kuinka usein pitäisi olla uutta haaskaa tarjolla. Mökki kuitenkin 70km päässä niin ei ihan joka päivä kehtaisi ajella
Toimisiko myös kettupilli? Alueella ei ole mitään peltoa vaan ihan metsämaastoa, saisiko sen ketun tulemaan pillille tuollaisessa maastossa niin että haulikolla pääsisi kokeilemaan? _________________ Elä ammu, se on kaakana! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Alces Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Maa 2004 Viestejä: 686 Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa
|
Lähetetty: 09.01.2012 23:46 Viestin aihe: |
|
|
1-4 passimiestä mutta yleensä 2. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jjmk Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 25 Huh 2010 Viestejä: 94 Paikkakunta: äkehenkylä
|
Lähetetty: 10.01.2012 07:47 Viestin aihe: |
|
|
akseli kirjoitti: | Tänään oli taasen ihan vauhdikasta ajoa, hakukin oli kiitettävä..
Vaan kun ei raaski oikein enää vähiä ampua, pari kertaa pääsin repon näkemäänkin. Mutta KUN tässä nyt niin VIHREITÄ ollaan, niin oli pyssykin autossa pussissa koko päivän..
Naapuri kylän virkaveljetkin vain valittaa kun syntyy näitä kuppi kuntia et kun vaan ajatetaan, mukavampi ainakin omasta mielestä pyöriä omien seurojen repojen perässä. Kun taas et ammutaan loput pari, tai kolme ja hiplataan loppu talvi pelleja, ettiä ajettavat muualta niinkuin joku vuosi taakseppäin.. Kyllä meinaa savu nousta päästä ja korvista, ihme tappamisen vimma
Kyllähän niitä muualta tulee, aina sama virsi!!! |
kaikellaista sitä kuulee.että ruetaan oikeen säästämään kettuja.täällä ollaan ammuttu joka vuosi kaikki jäljentekijät jokka suinki on saatu ja aina on löytyny koko kaudeks tavaraa.viime vuonna loppu pyynti kyllä aikasemmmin kun koirat ei enää lumessa edenny.piti naruilla vielä muutama napata. ja taas on tavaraa ettei sekaan tahdo sopia. onhan siinä tietenki paikkakunta kohtasia erojaki.mutta kyllä ne kepulaiset jostaki tanne rannoille aina seuraavaks kaudeks tulee. _________________ minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 35357
|
Lähetetty: 10.01.2012 07:58 Viestin aihe: |
|
|
Tuota kettujen säästämistä en minäkään käsitä,kaikki vain taanalle säälimättä mitä irti saa.
Juoksutetaan elukkaa ihan huvikseen,rääkkäystä ja näännyttämistä...mitään muuta.
Aivan rinnastettavissa pyydystä ja päästä kalojenrääkkyyseen.
Vai miltä kuulostaisi kun hirvikoiramies kieltäisi ampumasta ja käskisi säästellä,tai supijnahtuussa... _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hitleri Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Kes 2006 Viestejä: 4746
|
Lähetetty: 10.01.2012 10:00 Viestin aihe: |
|
|
Vaan kun on sellasiakin alueita, joissa ei ole kuin se 1-3 kettua. Ja jos on kettuajuri/-ajureita tarhassa, niin kyllähän tuon ymmärtää, että ei siitä ihan lähisensseiltä kehtaa heti niitä viimeisiä ampua. Ei ole kovin mielekästä ajaa 100km sivuunsa jälkien perässä, että saisi koiralle ajuja. Eikö silloin ole helpompi säästellä siinä omien alueiden elukoita lähitienoolla ja ampua sitten vaikka kauempaa jokunen elukka jos niikseen tulee. Käsittääkseni akselinkin koira on vielä kohtuu nuori, niin eihän se nuori koira opi ajuhommiin muuta kuin ajattamalla. Ne 5-15 min ajut ja siitä elukka sitten nurin eivät paljoa koiran kehitykseen vaikuta.
Esim. Savon ja K-Suomen alueella tahtoo nuo ilvekset harventaa kulkiessaan jo muutenkin aika harvaa kettukantaa. Meidänkin alueella on kolme kettua korpimailla, joille on liki nimet annettu ja sitten yksi tuossa kylänpinnassa (jolle on annettu tappotuomio nimen lisäksi). Joten ihan hurjalta tuntuu lukea esim. tuolta pillitystopitsista noita poikain reissuja, että kettuja tulee jonossa pillille senkun piippaa menemään! Ammupa vaikka nuo kolme kepua tuolta sivummalta pois, niin jopa saatkin hakemalla hakea sitten jälkeä johon voit koiran pistää perkaamaan!
Ainakin henk.koht. akselin kanssa olen aivan samoilla linjoilla! _________________ Vaan varmoilta paikoilta ohi! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Harge Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Mar 2004 Viestejä: 1380
|
Lähetetty: 10.01.2012 10:01 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: |
Juoksutetaan elukkaa ihan huvikseen,rääkkäystä ja näännyttämistä...mitään muuta.
Aivan rinnastettavissa pyydystä ja päästä kalojenrääkkyyseen.
|
Jäniksen kanssa tuo ei taida kumminkaan pitää paikkaansa, vai? Koehommia enempi harrastavat jäniskoiramiehet ei taida "ihan" joka kerta poksauttaa jussia kumoon kun mahdollista, vaan antaa ajon raikua ja vetää viivaa paperille reeneissä. Tai hirvihommat, annetaan koiran haukkua toista vuorokautta...siinä lienee häkkipää aikamoisessa shokissa.
Ja mitenkäs nämä koehommat muutenkin, asetta taidetaan kuljettaa mukana ainoastaan tököttäjien kanssa fasaanihommissa yms. - mennäänkö siinä harmaalle alueelle?
Samaan hommaan voisi vetää senkin että miksi koirille myönnetään koulutuslupia suurpetoja varten?
Myönnettäköön että itselläni ei ole ollut asetta kertaakaan passissa tänä talvena/ syksynä, vaan pelkästään videokameran kanssa olen passittanut (välillä passiukon mukana, välillä ihan yksistään). Lienen jonkin sortin rääkkääjä itsekkin On noita tullu jokunen ammuttua itsekkin - mutta haastetta saa itselle enemmän tuosta kuvauksesta, on vähintäänkin yhtä vaikeaa saada kuvattua kuin ammuttua elukka. Mutta en nyt mitenkään vihreäksi tässä tunnustaudu, pois se minusta |
|
Takaisin alkuun |
|
|
akseli Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Hel 2006 Viestejä: 1009 Paikkakunta: kuopio
|
Lähetetty: 10.01.2012 10:34 Viestin aihe: |
|
|
Olin aivan varma että tästä alkaa hirveä vääntö
Ja minua se ei tosiaan haittaa, kun siihen on tottunut
Tosiaan hitlerin kanssa samoilla aalloilla pelaillaan.
Tämä talvi on mennyt sairastellessa, kun käsi on remontissa jatkuvaan, metsässä on oltu 3-4kertaa viikko.
Kyllä nuo jäljellä olevat ketut jo vois vaikka nimetä, sen verran tuolla on pyöritty..
Ne kun menet ampumaan, niin mitäs sitten alanko ajattamaan koiralla jotain kusista pitkäkorvaa vai opetankosen suokin seisomaan fasaania että nyt sitten vain ei ole kettuja sorry..
Tietysti jos ne ketut loppuu, niin onneksi on vielä alueita joissa on kettuja, ja kärsii enemmän ampuakkin..
Se vaan tietää enemmän vaivan näköä ja köykän kukkarolle kululuja.
Supi ja minkki eivät kuulu suomen luontoon, ja ne ovat sen luokan pyydettäviä että ne eivät lopu, vain korkeintaan vähenevät lahmatkaa niitä..
Mutta kettu taas kuuluu suomen luontoon, ja metsästyksenhän kuuluisi tapahtua kestävän käytön perusteella, niin mitä siinä saavutetaan jos jokainen pitää heti liiskata, sairasta ja ahnetta sanon minä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
akseli Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Hel 2006 Viestejä: 1009 Paikkakunta: kuopio
|
Lähetetty: 10.01.2012 10:41 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: | Tuota kettujen säästämistä en minäkään käsitä,kaikki vain taanalle säälimättä mitä irti saa.
Juoksutetaan elukkaa ihan huvikseen,rääkkäystä ja näännyttämistä...mitään muuta.
Aivan rinnastettavissa pyydystä ja päästä kalojenrääkkyyseen.
Vai miltä kuulostaisi kun hirvikoiramies kieltäisi ampumasta ja käskisi säästellä,tai supijnahtuussa... |
Ai hirvikoiramiehetkö ampuu aina
Pahimpia haukuttajia.. Ehkä olis välillä kansinu niitäkin säästellä mitä nyt on juttuja kuullu..
Missähän tuokin urpo on ikänsä asunu |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 10.01.2012 10:50 Viestin aihe: |
|
|
akseli kirjoitti: | heiluri kirjoitti: | Tuota kettujen säästämistä en minäkään käsitä,kaikki vain taanalle säälimättä mitä irti saa.
Juoksutetaan elukkaa ihan huvikseen,rääkkäystä ja näännyttämistä...mitään muuta.
Aivan rinnastettavissa pyydystä ja päästä kalojenrääkkyyseen.
Vai miltä kuulostaisi kun hirvikoiramies kieltäisi ampumasta ja käskisi säästellä,tai supijnahtuussa... |
Ai hirvikoiramiehetkö ampuu aina
Pahimpia haukuttajia.. Ehkä olis välillä kansinu niitäkin säästellä mitä nyt on juttuja kuullu..
Missähän tuokin urpo on ikänsä asunu |
Et sinä niitä kaikkia saa ammuttua. Saattaa siellä hetken niitä olla vähemmän vaan tuleehan niitä lisää. Täällä jotku kettu ukot harmittelee jos tulee naaraskettu ammuttua, kun siinä menee samalla niin monta.. Jälkiä täältä löytää kuitenkin aina ja vielä helposti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|