ennakon ottamisesta lentävään lintuun

[akimar]

Asia mitä ei ennakosta keskusteltaessa oteta esille, on laukauksen pystysuuntainen kohdalleen osuminen. Väitä kuitenkin, että hyvin moni hakee laukausten epäonnistumisen syytä turhaan ennakosta. Fakta on, että kohteesta voi ampua ohi eteen, taakse, yli ja ali.

Pitkään (n. 10 vuotta) oma ampumiseni oli hieman epävarmaa. Paikallaan olevaa maaliin oli helppo ampua täysosuma, mutta niissä tapauksissa tähtäsin tarkalleen kiskoa pitkin (= kiskoa ei näy, pelkkä jyvä). Kuitenkin vasta monien tuskailujen jälkeen alin hakemaan ratkaisuja korkeussuunnan puolelta ja kas, alkoi höyhenet pölisemään. Ennakon suhteen en ole tietääkseni tehnyt mitään muutoksia.

Joku nyt naureskelee ihmeelliselle löydölleni, niin yritän tässä vaan jeesata jotain asian kanssa tuskailevaa. Itselläni ainakin nopeissa laukaustilantessa kiskoa jää aina näkyviin ja ilmeisesti Tikalla on ollut se tarkoituksenakin. Kuitenkin, jotta laukaus osuisi, on minun ammuttava poikittaislennossa lentävää lintua selvästi alle, koska piippu on hieman pystyssä (tietenkin asia on huomioitava muissakin kuin poikittaislentotilanteissa). Muuten ainoastaan harva hauliparven alaosa tavoittelee linnun yläosaa ja haavakkoja tulee.

Sellainen pikku vinkki, kantsii koittaa jos ei osu millään.

[wildgame]

Jossain oli tutkimus haulikolla ohiammutuista laukauksista. Tulos oli että yli 80% jäi jälkeen. Eli suurin ongelma ohiammunnoissa on se että "mennään" sinne kiekolle tai linnulle liian hitaasti. Tämä siis hieman kokeneempien ampujien osalta. Aloittelevillahan tulee noita piipun vaelteluja ja laukaisuvirheitä enemmänkin. Itse huomasin skeet-radalla sen että yksittäisissä kiekoissa oli vaikeuksia saada osumaa mutta tuplakiekot aina hajalle --> liian hitaasti yksittäisen kiekon perään. Tuplissa kun oli mentävä tarpeeksi agressiivisesti niin osui. Tai ei ne tuplat nyt AINA hajoa. mutta tuossa huomasin että liian usein menee liian varoen sinne kohteen perään...
_________________
Respect the Game....

[Hannes]

Jarih:

Juu en ajatellutkaan muita viiveitä kuin hauliparven lentoajan kohteelle. Vähän teoreettinen esimerkki tosiaan. Kyllähän siinä pitää ottaa muutkin viiveet huomioon, kuten mainitsemasi aivo-sormi -välinen viive.

[Loikka]

[jarih]

Jep jep.. ei ollu eka kerta kun meni mk:t ja km:n sekaisin

On totisen totta, että yleensä se "varma tähtäys" on lopputuloksen kannalta usein "varma pummi". Nopeutta pitää olla liikkeessä, kun on kohdetta enemmän niin yleensä silloin napsahtaa kohdalleen. Ei siinä mitään metrejä mitata tai tunnisteta ollenkaan.

Se että radalla käymättömyys on hyvä lääke tähtäämispainoitteisen ampumisen oppimiseen ja omaksumiseen, lienee varmaan melko totta. Omalla kohdalla on ollut ratataukoa liiankin kanssa, joitain vuosia ja väistämättä alkaa näkymään ennen niin hyvässä ampumatuntumassa. Tänä keväänä treenaaminen onkin jo aloitettu ja kadonnutta tuntumaa ollaan metsästämässä.
_________________

[werty]

Niin se on kun jarih sano että jos sitä ennakkoa alkaa miettimään ja kattelemaan niin varmasti menee ohi. Toinen on kanssa aseen pysähtyminen ammuttaessa missä laukaus jää aina taakse. Noitten asioiden kanssa mulla oli ongelmia viime syksynä ja pummeja tuli paljon.

[Hannes]

Samojen ongelmien kans varmaan kaikki joutuu jossain vaiheessa painimaan.
Itelle sopii sellainen tyyli, että jos ehdin kunnolla tilanteeseen mukaan, ammun ennakolla. Myös mahd paikkolaukaukset, samaa liikettä jatkaen. Tai mielellään hieman kiihdyttäen oikean ennakon saamiseksi (tai joskus hidastaen), jos ei ekalla putoa. Kuten jo aiemmin tdettua on hutit mullaki useimmiten takana.

Jos jään alussa jälkeen, vedän ekan laukauksen noin samalla tyylillä kuin Loikka, eli paremminki svingillä. Ja loput ennakolla. Olennaista on, ettei aseen liike pysähdy tai liiemmin hidastu.

Yritin joskus ampua kaikki svingillä, ja siitä ei tullu hevon humppaa. Ei tuntunu luontevalta nykiä aseella edestakaisin sivusuunnassa ja tuloskin oli sen mukaista.

Kahta tai useampaa (ja samalla tavalla tietysti yksittäistenki kans) savikiekkoa ammuttaessa tahtoo vain itellä tulla se virhe, ettei välttämättä tajua lisätä ennakkoa jos menee huti, kun jo seuraava tai kolmas kuti osuu, kun kiekko hidastuu. Mettähommissa pitäis osata muuttaa ennakkoaki paremmin, jos tarvis on.

[akimar]

Loikka: "Ei Tikan ominaisuus.."

Kasvot voivat kyllä olla ampujilla ei muotoiset, mutta fakta on, että mikäli aikoo ampua rennon laukauksen kyseisellä aseella, ei kyllä viitsi tunkea poskea kovin tiivisti poskipakka vasten. Eli olen kyllä sitä mieltä, että tämä on vähän muutakin kun mittakysymys. Toinen ase tietenkin kävisi varmaan mitoilta paremmin, mutta mitäs enää vaihtamaan, kun nykyinen ollut kohta 15 vuotta ja pelittää.

Nykyisellään, kun tiedostan vaistomaisen laukauksen menevän lintu jyvän takana ammuttaessa hieman yli, ase käy minulle erinomaisesti ja se oli pointtini.

Ymmärtääkseni osa ratahaulikoista tehdään tarkoituksella sellaiseksi, että aseella voi ampua kohde näkyvissä jyän päällä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Minun Tikka ei kyllä ole ratapyssy.

[Jugi]

Ite olen monien huippupaikkojen pummaamisen jälkeen muutellut aseen perää sopivilla paloilla. Ja minusta suurin osa pummeista juuri vaistomaisissa tilanteissa tulee sopimattomasta aseesta. Jossakii ammuntaoppaassa kehoitettiin ampumaan viisi laukausta lähietäisyydeltä kuvioon joka oli kuin nopan "5-kantti". Vierelle joku huutamaan numero johon ammutaan ja sitten nopea laukaus. Nämä osumapisteet sitten yhdistellään ja siitä voi päätellä on perä sopiva aseessa. Näillä muutoksilla parani osumaprosentti oleellisesti.

[wildgame]

[fc3199]

Oikeassahan sinä olet,perän pituutta kulmaa ja korkeutta muuttamalla haetaan haulikon osumakohta.Yleiskäytössä hieman yliampuva on mielestäni hyvä,sellaisella haulikolla jossa kohde pitää jättää piippujen alle on hankala ampua.
Rata aseissa perät ovat lajikohtaiset,esim trap pössäkkä ampuu yleensä reilusti yli se kiekko kun ampaisee matkaan edestä ja nousee nopeasti.Skeet haulikon perä käy paremmin metsästykseen kiekot tulevat useasta suunnasta, korotusta ei tarvita niin paljon.
Mitä taas niihin ennakoihin tulee, niin parempi ottaa sitä reilusti kun yhtään liian vähän,haulipanos venyy pitkäksi suihkuksi, liikaa eteen ammutun laukauksen viimeiset haulit saattavat osua,mutta jos ammut vähääkään takaa ohi niin se on sitten ohi. Pari metriä 30 metristä on aika hyvä,kohti tuleva on helppo nostat alta kiinni ja kun lintu jää piippujen alle laukaiset. takaa tuleva on sensijaan vaikea sillä aseen noston ja linnun liikkeen suunnat ovat vastakkaiset ,ainakin minulla tulee siihen paljon pummeja.
Tärkeä on myös tuossa aikaisemmin esiintullut asia,haulikkoa ei kannata suunnata liian aikaisin ,vasta kun lintu on ampumamatkalla vatäistään nopea ennakko ja laukaistaan.
Kolmas huomion arvoinen seikka on, että radalla opittu ennakko ei yleensä ainakaan vesilinnun ammunnassa riitä.

[Lahtinen]

Itse olen miettynyt myös näitä ennakkoasioita silloin tällöin, varsinkin kevään koittaessa ja harjoittelumahdollisuuksien parantuessa. Tuolloinhan into on yleensä kova ja sen jälkeen huomataankin, että jahtikausi on käsillä ja treeni oli mitä oli .

Monastihan näissä keskusteluissa lähdetään siitä, että neuvotaan ihan aloittelijaa metsästysammunnan saloihin, useimmiten vesilinnustukseen. Itse olen kuitenkin pohdiskellut seuraavanlaisia seikkoja ja ne kaiketi sopivat monelle muullekin, ainakin osittain:

Rataharjoittelu on kaiken A ja O:
Ainakin itse pidän rataharjoittelua merkityksellisenä, kun haetaan taas tuntumaa kalustoon. Tämähän voi sisältää ihan kylmiä nostoja, mutta myös sovellettua rata-harjoittelua, jossa kiekkoon ammutaan myös ”paikkoja”. Nykypäivänä aika harvalla on mahdollisuus hioa taitojaan pelkästään riista- tai vahinkoeläinlaukauksin, tai ainakaan se ei oikein kuulu nykypäivän metsästyskulttuuriin. Moni kritisoi myös rata-ennakkoja. Omasta mielestäni sähköheittimen kiekkonopeus piisaa useimpiin riistanopeuksiin, se vaan pitää tiedostaa, että jossain skeetradalla hollien mitat vakiopalleilta on melkoisen lyhyitä verrattuna jahtitilanteisiin.


Haulikkoholleissa on laaja variointiskaala:
Ainakin omasta näkökulmastani kivääriholleissa on vähemmän vaihtelua, ammuttiinpa sitten teertä puuhun tai hirveä pellolle. Kivääriholleihin kuuluu myös selkeämmin ”ampumatta jättämisen kulttuuri”, mitä haulikkoholleihin. Haulikollahan ammutaan yleensä aina, jos kohde on tunnistettu, matka arvioitu sopivaksi ja tilannenopeus riittää ampumiseen. Tällöin ollaan usein tilanteessa, jossa omat kyvyt ovat tilanteen haastavuuden kanssa melkoisessa ristiriidassa.


Varusteet ja valmiusasento saattaa pilata laukauksen jo ennen liipasimen painallusta:
Kuten täälläkin jo asia julkituotiin --> Jos treenaat radalla normaalista valmiusasennosta, mutta jahdissa ammut kuitenkin nostaen aseen jo hyvissä ajoin poskelle tai istuen veneen penkillä, tulos ei ole välttämättä paras mahdollinen. Sorsajahdissa on hyvä hallita nopea nousu näkösuojasta ampuma-asentoon, samalla kun ase nousee poskelle ja laukaus lähtee. Varsinkin magnumaseella monella lienee kokemuksia, mihin johtaa huonosta asennosta ammuttu paikkolaukaus .
Jos rataharjoittelussa on ammuttu ohuessa paidassa ja ampumaliivissä, niin jahdissakin on hyvä pyrkiä samansuuntaiseen olkatoppausvahvuuteen ja aseen esteettömän noston mahdollistamaan vaatetukseen. Esimerkiksi repun viilekkeisiin kannattaa kiinnittää huomiota, jos on todennäköistä, että laukaus lähtee reppu selässä.


Metsästäjäkunnassa on paljon kavereita, jotka saisivat pienellä panostuksella suuren hyödyn:
Lasken itsenikin tähän porukkaan. Ammunnan perusteet on opeteltu ja jahtisyksyjä ja riistalaukauksia on takana joltisestikin. Uskoisin, että tässä porukassa sopivasti lisätty ja monipuolistettu harjoittelu tuo vähimmällä panostuksella eniten saantoa. Aloittelijallahan homma voi olla ”tahkoamista” ennen kuin ”putki aukeaa”, huippuampujalla parantaminen taas vaikeutuu, koska ollaan jo osaamisen ylätasoilla. Varsin moni lienee kuitenkin tilanteessa, jossa perustat on tehty, mutta se todellisen hyvän ampumataidon rakentaminen tyssää mihin milloinkin.

Myös haulikkoammunnassa kannattaa harrastaa erikoistumista:
Esimerkiksi sorsaviikiissä toimiva taktiikka voi olla vaikka seuraavanlainen; Opetellaan hyvin nuo vasta- ja sivuvastaiset hollit, eli tilanteet joissa lintu lähestyy passipaikkaa. Erityisesti puhtaat ylilennot on hyvä hallita. Tämäntyyppisiä holleja on loppuviimeksi aika paljon ja näistä holleista onnistuttaessa sorsalintu putoaa yleensä kohtuullisen lähelle ampujaa --> Saaliin reppuunsaaminenkin on varmempaa. Tämäntyylinen "varmojen hollien" hallinta johtaa myös siihen, että "räiskimisen" tarve vähee, koska saalista saadaan sopivista holleista kovalla prosentilla. Esimerkiksi vesistöä kiertävää lintua voidaan kytätä pitkäänkin, kunnes se on laskenut korkeuttaan ja tulee sopivasta sektorista.

Varsinaisista ennakoista sen verran, että ampumatyyli taitaa olla noissa se ratkaiseva tekijä. Jos swingikaveri neuvoo ennakolla ampuvaa ottamaan tähtäyspisteen kaulaan, niin voi kastike jäädä laihaksi .

[-KH-]

lahtiselle pisteet - samoilla linjoilla ollaan. Ja myöskin hyvin ja huolella laaditusta kommentista (toisin kuin tämä).

[Lahtinen]

Silloin kuin olin ihan metsästysuran alkuvaiheissa, niin jahti aloitettiin tyypillisesti elokuun 20. perinteisesti sorsaviikissä. Tuolloinhan tuoreella jahtimiehellä on kaikenlaista mietittävää ja esimerkiksi jotkut teoreettiset ennakot tyyliin, linnun lentäessä sillä ja sillä etäisyydellä ja sillä ja sillä nopeudella, niin oikea ennakko on kahdella desimaalilla se ja se, olisivat saaneet luultavasti järjestelmän lopullisesti kaatumaan .

Myös kokeneemmilla esiintyi ja esiintyy vieläkin sorsa-avauksessa monesti ensimmäisissä holleissa pummeja, mutta he tuntuvat pääsevän aika nopeasti riistarytmiin.

Itse sain jahtikaverilta tuolloin hyvän nyrkkisäännön, jossa jollaintapaa kiteytyy riista-ammunnan filosofia aloituspäivänä:

”Sorsa-aloituksessa metri lisää rataennakkoon. Jos ensimmäinen laukaus on pummi, niin metri lisää ennakkoa paikkoon”.