Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
tetri Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2005 Viestejä: 7344
|
Lähetetty: 17.11.2009 20:20 Viestin aihe: Kuukkeli pelastaa eteläisen Suomen linnustusmetsät? |
|
|
Elintilaa kuukkelille
Mittava hanke uhanalaisen lajin pelastamiseksi.
Juha-Matti Valonen (vas.) ja Risto Sulkava uskovat mittavaan kuukkelin suojeluhankkeeseen.
Joensuu
Hannu Kauhanen
Kuukkelin suojeluun panostetaan Etelä- ja Keski-Suomessa lähivuosina ennennäkemättömän voimakkaasti ja laajalla rintamalla.
Mittavassa, Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoimassa hankkeessa ovat mukana metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, alueelliset metsä- ja ympäristökeskukset, metsäyhtiöt UPM ja Tornator, useat metsänhoitoyhdistykset, BirdLife Suomi ja sen jäsenjärjestöt sekä luonnonsuojelupiirit.
– Jollei tällä joukolla eteläisten kuukkelien suojelua saada eteenpäin, niin ei sitten millään. Koossa on historiallinen lataus niin lajituntemusta, luontotietämystä kuin metsäosaamistakin, kuukkelihankkeen vetäjä Risto Sulkava kertoi.
Hankkeen tiimoilta oltiin viime viikolla koolla Jyväskylässä ja uudestaan tiistaina Joensuussa. Jälkimmäisessä kokoontumisessa mukana olleet 23 eri alojen edustajaa vakuuttivat tyytyväisyyttään päivän antiin. Seuraava tapaaminen järjestetään jo tammikuussa.
– Toimimalla tällä tavoin kuukkelin ja monien muiden uhanalaisten metsälajien hyödyksi suojelun piiriin pystytään saamaan paljon nykyistä laajempia alueita, jollaisia kuukkelikin tarvitsee, UPM-Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen Valkeakoskelta sanoi.
Kuukkelin suojelu nivoutuu hyvin yhteen myös tänä vuonna käynnistyneeseen ja ensi vuonna toden teolla vauhtiin pääsevään eteläisen Suomen metsien Metso-suojeluohjelmaan.
– Metso-ohjelman lisäksi suojelussa voivat tulla kyseeseen talousmetsien luonnonhoitohankkeet, ympäristötuki ja metsäkeskusten hoitama kemera-rahoitus, Sulkava ja Valonen kertoivat. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
EsaP Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Syy 2006 Viestejä: 1284 Paikkakunta: Paimio
|
Lähetetty: 17.11.2009 20:37 Viestin aihe: |
|
|
Mitähän mahtaa kertoa se, että listasta puuttuu kokonaan metsästäjäjärjestöt? _________________ Tämmöst tänään ja huomenna sitte jotain ihan muuta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtään Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Tam 2009 Viestejä: 1385
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
tetri Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2005 Viestejä: 7344
|
Lähetetty: 17.11.2009 23:07 Viestin aihe: |
|
|
EsaP kirjoitti: | Mitähän mahtaa kertoa se, että listasta puuttuu kokonaan metsästäjäjärjestöt? | Tarkoitus pyhittää keinot... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jonas Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Huh 2004 Viestejä: 139
|
Lähetetty: 17.11.2009 23:13 Viestin aihe: |
|
|
No ihan hyvällä asialla ovat, mutta jos ei mukana ole yhtään metsästysjärjestöä niin pahalta vaikuttaa. BirdLifen intresseissä kun voi hyvinkin olla myös metsästyksen estäminen kuukkelimetsissä etteivät kuukkelit stressaantuisi paukuttelusta.
Vakavasti puhuen tuo kai aiotaan liittää Metso-ohjelmaan jossa muistini mukaan on metsästäjät mukana. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtaaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Maa 2004 Viestejä: 2693 Paikkakunta: EU:n maakunta
|
Lähetetty: 18.11.2009 00:08 Viestin aihe: |
|
|
Onkohan kuukkelin vähenemisen taustalla myös muut syyt kuin pelkästään vanhojen metsien väheneminen? Ts. saadaanko suojelulla mitään kuukkelia merkittävästi hyödyntävää aikaiseksi? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtään Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Tam 2009 Viestejä: 1385
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtaaja Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Maa 2004 Viestejä: 2693 Paikkakunta: EU:n maakunta
|
Lähetetty: 18.11.2009 12:29 Viestin aihe: |
|
|
mehtään kirjoitti: | Onhan sitä mainittu ilmastonmuutostakin potentiaaliseksi uhaksi, mutta siitä ei taida olla suoranaisia todisteita että sillä olisi vielä isoa merkitystä.
|
Mitenkäs närhen lisääntyminen? Ainakin osittain kilpailevat samasta ravinnosta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtään Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Tam 2009 Viestejä: 1385
|
Lähetetty: 18.11.2009 13:33 Viestin aihe: |
|
|
Lahtaaja kirjoitti: | mehtään kirjoitti: | Onhan sitä mainittu ilmastonmuutostakin potentiaaliseksi uhaksi, mutta siitä ei taida olla suoranaisia todisteita että sillä olisi vielä isoa merkitystä.
|
Mitenkäs närhen lisääntyminen? Ainakin osittain kilpailevat samasta ravinnosta. |
"Kuukkelitutkija Bo-Göran Lillandtin mukaan taantumiselle on tiedossa yksi syy: metsäluonnon muutokset, voimakkaat metsänhakkuut.
”Hakkuiden vaikutus voi olla suora: kuukkelille sopivat metsät vähenevät. Se voi olla myös epäsuora. Metsien pirstoutumisen seurauksena populaatiot joutuvat eristyksiin ja alkavat kärsiä sisäsiittoisuudesta. Hakkuut voivat parantaa pesärosvojen ja petojen elinoloja.”
Lillandt tähdentää, että kuukkeli on paikkauskollinen lintu, jolla on vahvat sidokset vanhaan havumetsään. ”Jos hakkuiden vuoksi eristyksiin joutuva populaatio menettää yhteytensä muihin kuukkeliyhteisöihin, sitä uhkaa sisäsiittoisuus, joka puolestaan johtaa heikentyvään lisääntymistulokseen ja lopulta koko paikallispopulaation kuolemaan.”
Kuukkeli on ankarien olojen lintu. On luontevaa miettiä ilmastonmuutoksen roolia kuukkelin ahdingossa. Aiheeseen liittyvä tutkimus on meillä vasta käynnistymässä. Lillandt pitää ilmeisenä, että ilmastonmuutos vaikuttaa kuukkeliin ympäristömuutosten kautta.
Hän nimeää kolme mahdollista vaikutusta. Ensinnäkin, ympäristö muuttuu: kuukkelille mieluisat Lapin kuusivaltaiset metsät muuttuvat tyypiltään etelän metsiä muistuttaviksi. Toiseksi, sääolot muuttuvat: talvioloissa tapahtuvan pesinnän aikaan sattuvat lauhat ja sateiset sääjaksot voivat aiheuttaa ongelmia. Kolmanneksi, lajisto muuttuu: vahvemmat kilpailijat — esimerkiksi närhi — sekä kuukkelia saalistavat pedot ja pesärosvot yleistyvät.
”Kuukkelin pohjoisamerikkalainen sisarlaji kanadankuukkeli kärsii vasta julkaistun tutkimuksen mukaan lämpimien syyssäiden kielteisistä seurauksista. Syksyn aikana kerätyt ruokavarastot mätänevät. Tämä vaikuttaa lajin selviytymiseen talven yli ja pesintämenestykseen.”
"
http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli.php3?a=348 |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kytösavu Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Huh 2006 Viestejä: 2568 Paikkakunta: Lapua
|
Lähetetty: 18.11.2009 13:42 Viestin aihe: |
|
|
Minulla olisi yksi "etelän" kuukkeli reviiri tiedossa, mihinkähän sen ilmoittaisin. Vuosi kaksi sitten alueen ilmoitin jollekin maakuntalehdessä esiintyneelle kartoittajalle, muttei sitä ole missään näkynyt seurantani mukaan.
Närhi, varis, harakka, korpit, ja paikoin jopa naakat umpimetsissä, jotka kaikki ovat lisääntyneet erittäin voimakkaasti, ovat yksi hienon linnun vähenemisen suuri syy "metsänhoidon" ohella. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
hilipata Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Elo 2005 Viestejä: 1277
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jänkäkurppa Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Syy 2008 Viestejä: 2139 Paikkakunta: Takajänkhä
|
Lähetetty: 18.11.2009 17:11 Viestin aihe: |
|
|
EsaP kirjoitti: | Mitähän mahtaa kertoa se, että listasta puuttuu kokonaan metsästäjäjärjestöt? |
-- eihän kuukkeli ole metsästettävä laji.. eihän. ???
jo vain... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
hilipata Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Elo 2005 Viestejä: 1277
|
Lähetetty: 18.11.2009 17:28 Viestin aihe: |
|
|
Ei ole ei, mutta menisin suorastaan väittämään, että missä kuukkeli, siellä riista. Sitä kautta saattaisi pieni intressi olla metsästäjäkunnallakin asiaan. Tarkemmin noita Bo-Göranin juttuja löytyy tuolta
http://www.saunalahti.fi/retki/linnut/
Sieltä kun surffailee Hippiäiseen, niin löytyy tarinaa... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtään Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Tam 2009 Viestejä: 1385
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtään Kanta-asiakas
Liittynyt: 21 Tam 2009 Viestejä: 1385
|
Lähetetty: 19.11.2009 23:58 Viestin aihe: |
|
|
Saa nähdä minkälaisia suojelualueita rupeavat kuukkelille saamaan. Kuukkelin reviiri on sen verran iso ettei siitä voi talousmetsäalueella suojella kuin osan, mutta ehkä ympäröivän talousmetsän käsittelyä muuttamalla saadaan kuukkelille elon mahdollisuudet, ja samalla kenties myös kanalinnuille. Odotan mielenkiinnolla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|