Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
tee667 Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Jou 2015 Viestejä: 729
|
Lähetetty: 16.11.2020 08:59 Viestin aihe: |
|
|
9.3x622 kirjoitti: | olavikuulapää kirjoitti: | Kyllä täytyy olla tyytyväinen omaan porukkaan.
Pellolta saa kytätä vasoja. Omatoimisesti saa seurata tutkaohjelmasta ja siirtyä tarpeen mukaan haluamalleen paikalle, järki päässä tietenkin, ettei tungeta kaverin passiin yms.
Kaikki osallistuvat hyvin jahtiin, eikä katsota kieroon, jos joskus on pois. |
Noin se on meilläkin. Mutta mutta, nyt katson minä kieroon. En ole ollut hirvijahdissa 2019 ja 2020, koska elämäntilanne on sellainen, etten pääse ja tämän olen aina ilmoittanut. No, porukka on päättänyt asian toisin ja ovat ilmoittaneet, että olet porukassa, tule tai ole tulematta. Lihaosuudella olet, laitetaan valmiiksi ja sanot vaan minne toimitetaan. Aikani olen asiasta kinannut, etten ota mitään, mutta se on kuin tuuleen huutaisi. Siihen sentään suostuivat viime kaudella, kun ilmoitin, että viimeisen hirven lihat minä annan teille joululahjaksi. Vuonna 2021 tämä peli ei enää vetele. En ota mitään yhteyttä, enkä vastaa puhelimeen, niin eivät pysty laittamaan minua listoille, kun en minä pääse silloinkaan. |
No on kyllä veemäinen porukka |
|
Takaisin alkuun |
|
|
9.3x622 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2004 Viestejä: 16694
|
Lähetetty: 16.11.2020 12:49 Viestin aihe: |
|
|
tee667 kirjoitti: | 9.3x622 kirjoitti: | olavikuulapää kirjoitti: | Kyllä täytyy olla tyytyväinen omaan porukkaan.
Pellolta saa kytätä vasoja. Omatoimisesti saa seurata tutkaohjelmasta ja siirtyä tarpeen mukaan haluamalleen paikalle, järki päässä tietenkin, ettei tungeta kaverin passiin yms.
Kaikki osallistuvat hyvin jahtiin, eikä katsota kieroon, jos joskus on pois. |
Noin se on meilläkin. Mutta mutta, nyt katson minä kieroon. En ole ollut hirvijahdissa 2019 ja 2020, koska elämäntilanne on sellainen, etten pääse ja tämän olen aina ilmoittanut. No, porukka on päättänyt asian toisin ja ovat ilmoittaneet, että olet porukassa, tule tai ole tulematta. Lihaosuudella olet, laitetaan valmiiksi ja sanot vaan minne toimitetaan. Aikani olen asiasta kinannut, etten ota mitään, mutta se on kuin tuuleen huutaisi. Siihen sentään suostuivat viime kaudella, kun ilmoitin, että viimeisen hirven lihat minä annan teille joululahjaksi. Vuonna 2021 tämä peli ei enää vetele. En ota mitään yhteyttä, enkä vastaa puhelimeen, niin eivät pysty laittamaan minua listoille, kun en minä pääse silloinkaan. |
No on kyllä veemäinen porukka |
No on, kun tunnen itseni lihalaatikko mieheksi, vaikka en ole siihen syyllinen. _________________ Polku on kulkijaansa viisaampi. !&%¤# määrä on vakio. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 34972
|
Lähetetty: 16.11.2020 13:11 Viestin aihe: |
|
|
Niinpä, itsekkin hiukan ihmettelin kun ensimmäisen kerran ilmoitin että nyt riittää, loput saatte jakaa keskenänne, "mitä perrr...?", hyvä etteivät jäärät napsineet kuokkaan kun olin kuitenkin aina mukana pyynnissä eikä liha kelpaa, mutta liika on liikaa, hirvenlihaakin. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20239 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 16.11.2020 17:36 Viestin aihe: |
|
|
TKH kirjoitti: |
Huomasi taas että ei itsellä oikein aika kulu paikallaan pällistellessä,tuli internet pelattua puhelimella läpi siinä möllöttäessä.
|
Nyt kun ajoketjuhommaa on meillä taas aktivoitu, niin aamulla juur kaveri soitteli. Spekuloitiin, että sen tunnin ja päälle miesajon jaksetaan olla valppaina ja tulivalmiina hyvinkin.
Vaan koirahommassa menee luurin tuijotteluksi ja jos ei pariintuntiin mitään tapahdu, niin kaveri totesi että vaikka norsu saisi kävellä päältä, niin ei huomaisi. Siihenhän se on vähän mennyt, jos liikkeellä on otuksia jotka kuljeskelee ominpäin, niin rauhassa saa mennä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5252 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 16.11.2020 19:21 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Vaan koirahommassa menee luurin tuijotteluksi ja jos ei pariintuntiin mitään tapahdu, niin kaveri totesi että vaikka norsu saisi kävellä päältä, niin ei huomaisi. Siihenhän se on vähän mennyt, jos liikkeellä on otuksia jotka kuljeskelee ominpäin, niin rauhassa saa mennä. |
Jos koiraa ei ole perässä, niin miksipä sitä ampumaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 16.11.2020 20:48 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Lainaus: | Vaan koirahommassa menee luurin tuijotteluksi ja jos ei pariintuntiin mitään tapahdu, niin kaveri totesi että vaikka norsu saisi kävellä päältä, niin ei huomaisi. Siihenhän se on vähän mennyt, jos liikkeellä on otuksia jotka kuljeskelee ominpäin, niin rauhassa saa mennä. |
Jos koiraa ei ole perässä, niin miksipä sitä ampumaan. |
_________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 34972
|
Lähetetty: 16.11.2020 20:50 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Lainaus: | Vaan koirahommassa menee luurin tuijotteluksi ja jos ei pariintuntiin mitään tapahdu, niin kaveri totesi että vaikka norsu saisi kävellä päältä, niin ei huomaisi. Siihenhän se on vähän mennyt, jos liikkeellä on otuksia jotka kuljeskelee ominpäin, niin rauhassa saa mennä. |
Jos koiraa ei ole perässä, niin miksipä sitä ampumaan. |
Soon hirvijahtia, jokainen lupaelukka pannaan nurin oli koira perässä tai ei. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5252 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 16.11.2020 21:48 Viestin aihe: |
|
|
^Kuka laittaa, kuka ei. Jos ne saa koirien töihin kaadettua, niin miksi noita hortoilijoita pitäisi silloin ampua? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 34972
|
Lähetetty: 16.11.2020 22:00 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | ^Kuka laittaa, kuka ei. Jos ne saa koirien töihin kaadettua, niin miksi noita hortoilijoita pitäisi silloin ampua? |
Koska ollaan hirvijahdissa, kennelhommat on erikseen. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5252 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 16.11.2020 23:17 Viestin aihe: |
|
|
heiluri kirjoitti: | jkvi kirjoitti: | ^Kuka laittaa, kuka ei. Jos ne saa koirien töihin kaadettua, niin miksi noita hortoilijoita pitäisi silloin ampua? |
Koska ollaan hirvijahdissa, kennelhommat on erikseen. |
Ihan miten te haluatte.
Jäniskoirien kanssa lienee ihan sama homma, samoin lintukoirien kanssa. Jos koira ei hauku tai seiso, ei ammuta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Leafs Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Maa 2006 Viestejä: 2059
|
Lähetetty: 16.11.2020 23:32 Viestin aihe: |
|
|
Aina paukkuu Me lihalaatikkomiehet ollaan vissiin erikseen _________________ HPPH |
|
Takaisin alkuun |
|
|
heiluri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Mar 2006 Viestejä: 34972
|
Lähetetty: 16.11.2020 23:45 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | heiluri kirjoitti: | jkvi kirjoitti: | ^Kuka laittaa, kuka ei. Jos ne saa koirien töihin kaadettua, niin miksi noita hortoilijoita pitäisi silloin ampua? |
Koska ollaan hirvijahdissa, kennelhommat on erikseen. |
Ihan miten te haluatte.
Jäniskoirien kanssa lienee ihan sama homma, samoin lintukoirien kanssa. Jos koira ei hauku tai seiso, ei ammuta. |
Kyllä me on ruukattu pomppujäneksetkin kopsia, ja vaikka metto ajokoiran haukusta, metällähän siellä ollaan.
Hirvijahissa on sanottu koiramiehille että aina pamahtaa kun on lupaelikko hollilla, hyvin passaa kaikille. _________________ Kertalaakiyhdistys |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12194
|
Lähetetty: 17.11.2020 07:53 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | ^Kuka laittaa, kuka ei. Jos ne saa koirien töihin kaadettua, niin miksi noita hortoilijoita pitäisi silloin ampua? | Samasta syystä hortoiloujiita ammutaan ku kytikseltäkin ammutaan. Tai miesajolla, tai kutsumalla tai naakimalla tai koiralta.
Tai no, ilmeisesti sinä ammut vain koiralta ja jostain eri syystä kuin pääosin muut.
Kyllä se koira on monelle väline hirven ampumiseksi ja hirven kaataminen on pääasia. Saahan se sulle se olla päinvastoinkin, mutta turha sitä on muilta odottaa. Ja huonoa käytöstä minusta sitä passimiehille tai muillekaan jahtikavereille ehdotella ja vihjailla, että pitäis jättää sattumahirvet ampumatta, jotta koirille saisi töitä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 16715 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 17.11.2020 08:28 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä meillä ammutaan kun sopiva tulee, oli koiralla tai ei.
Toisinaan ammutaan kaikkea luvallista hirvestä pyyhyn. Monasti juuri antoisempia ne onkin sitten. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tee667 Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Jou 2015 Viestejä: 729
|
Lähetetty: 17.11.2020 08:58 Viestin aihe: |
|
|
Jos on oikeanlainen elukka, ei se lihan makua muuta onko koira perässä vai ei. Hirvijahti on luonnonvaran hyödyntämistä, ei koiraurheilua. Tosin koirilla monesti iso merkitys.
Meillä oli joskus niin, että sai ampua hirven lisäksi kettua, kaurista ja peuraa. Luovuttiin kuitenkin, kun vouti ei välillä meinannut pysyä perillä mitä oli missäkin ammuttu. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|