Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 20.03.2020 16:17 Viestin aihe: Vuoden 2020 trendi: Salakaadot kunniaan! |
|
|
Moni seura on perunut vuosikokouksensa koronaviruksen vuoksi.
Varovaisuuteen lienee syytä, sillä kokoontuva porukka kuuluu monesti enemmistöltään erilaisiin riskiryhmiin.
Nythän sitten jää päättämättä mm. vastuuhenkilöt, lupamäärät ja mahdollinen luvan hakija.
Sorkkaeläinlupien viimeinen hakupäivä tulenee kuitenkin vääjäämättä.
Toisaalta huomattiin sellainenkin, että ammuntakokeet on peruttu ja ainakin meidän porukassa muutenkin vähistä "pyssymiehistä" aika monella on hirvikoe katkolla.
Onko tässä nyt oikea hetki purkaa koko turha byrokratia pois? Lupia on tähänkin asti saanut juuri niin paljon kun on tohtinut pyytää ilman mitään harkintaa.
Toisaalta hirvimerkki ei ole oikeastaan keneltäkään sellaiselta, joka vielä lämpimän sonnan tekee, jäänyt saamatta. Koko showta on pyöritetty jotenkin vanhasta muistista.
Pinta-ala vaatimuksista ei ole syytä joustaa, ettei homma mene ihan villin lännen malliin.
Pyyntialueet voisivat edelleen olla omariistassa nähtävillä ja kaadot voitaisiin merkkailla pyyntiajan puitteissa.
Laskun luvista saisi sitten kulutuksen perusteella kauden päätteeksi.
Vai olisiko se sama mennä pappavainaan malliin ja ampua sen mitä tarvii, ihan oman tunnon mukaan? _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 20.03.2020 16:33 Viestin aihe: |
|
|
JOS homma menisi kovin apokalyptiseksi, niin tokkopa monikaan pohtisi legaaleja kysymyksiä kun proteiinia pitäisi saada. _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
vekev Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Jou 2016 Viestejä: 15775
|
Lähetetty: 20.03.2020 16:36 Viestin aihe: |
|
|
Joo, nähtäs toimiiko pannat sittenkin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20523 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 20.03.2020 16:37 Viestin aihe: |
|
|
Kai tähänkin vedetään pian se perinteinen "Ei koske metsästäjiä-kortti" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
iivariiso Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 6962
|
Lähetetty: 20.03.2020 18:34 Viestin aihe: |
|
|
Kunhan ei liikaa korona verottaisi hirvimiehiä. Moni ukko alkaa olemaan riskiryhmää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 20.03.2020 18:41 Viestin aihe: |
|
|
RiUDE kirjoitti: | JOS homma menisi kovin apokalyptiseksi, niin tokkopa monikaan pohtisi legaaleja kysymyksiä kun proteiinia pitäisi saada. |
Tässä vaiheessa ei ole mieltä pohtia apokalyptisiä tulevaisuudenkuvia, vaan miten toimitaan tämän hetken tilanteen kanssa.
Kokoontumiskielto on tosiasia, eikä liene realismiä, että rajoitukset ainakaan löysäävät ennen huhtikuun loppua, jolloin luvat pitäisi olla haettuna. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
iivariiso Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Elo 2007 Viestejä: 6962
|
Lähetetty: 20.03.2020 18:45 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | RiUDE kirjoitti: | JOS homma menisi kovin apokalyptiseksi, niin tokkopa monikaan pohtisi legaaleja kysymyksiä kun proteiinia pitäisi saada. |
Tässä vaiheessa ei ole mieltä pohtia apokalyptisiä tulevaisuudenkuvia, vaan miten toimitaan tämän hetken tilanteen kanssa.
Kokoontumiskielto on tosiasia, eikä liene realismiä, että rajoitukset ainakaan löysäävät ennen huhtikuun loppua, jolloin luvat pitäisi olla haettuna. | Ei takuulla rajoitukset höllää vielä huhtikuun lopussa jos tautihuippuakin ennustetaan tällä hetkellä toukokuun puoliväliin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 20.03.2020 20:10 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | RiUDE kirjoitti: | JOS homma menisi kovin apokalyptiseksi, niin tokkopa monikaan pohtisi legaaleja kysymyksiä kun proteiinia pitäisi saada. |
Tässä vaiheessa ei ole mieltä pohtia apokalyptisiä tulevaisuudenkuvia, vaan miten toimitaan tämän hetken tilanteen kanssa.
Kokoontumiskielto on tosiasia, eikä liene realismiä, että rajoitukset ainakaan löysäävät ennen huhtikuun loppua, jolloin luvat pitäisi olla haettuna. |
Aaa, en huomannut tuota pointtia. Tai siis tullut ajatelleeksi. Eikö tuo nyt mene vanhasta muistista tuokin, se hakee joka haki viime vuonakin. Toki riitaisissa porukoissa voi tulla nurinaa. _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
veetee Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Maa 2004 Viestejä: 5990
|
Lähetetty: 20.03.2020 20:34 Viestin aihe: |
|
|
Voihan sitä yrittää soveltaa kun poikkeuksillinen tilanne käsillä. Video/email-kokous, nooh, tuskin onnaa koska porukka sekalaista seurakuntaa. Valtakirjoilla kokous pystyyn, että 10 henkilön määrää ei ylitetä?
Omassa seurassa ei ongelmaa kun kokous oli viime kuun alussa.
Luovuutta, säätöä ja harmaalla alueella luistelua nillä, joilla kokousvielä pitämättä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:17 Viestin aihe: |
|
|
Jep. Saamattomuutta on jos ei tuon vertaista "ongelmaa" saada hoidettua. _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17154 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:38 Viestin aihe: |
|
|
Ettekö vielä tosiaan ole lupakokouksia pitäneet??
Täällä jo helmikuun alussa oli homma tulilla. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
xyxy Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Elo 2007 Viestejä: 2548
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:41 Viestin aihe: |
|
|
Olikohan RK:n turha puuttua ampumakokeisiin, ei niissä mitään kansainvaelluksia ole ollut. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:50 Viestin aihe: |
|
|
valmet 412s kirjoitti: | Ettekö vielä tosiaan ole lupakokouksia pitäneet??. |
Neljässä seurassa olen, ainakin kolmessa pitämättä, neljännestä ei varmaa tietoa kun on sen touhua tullut vähemmän seurattua. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10355 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:52 Viestin aihe: |
|
|
Mutta pointti on se, että tämän koronan varjolla voitaisiin päästä lopullisesti eroon nosta turhista systeemeistä, kuten ampumakoe ja luvanhaku, joita vain tottumuksesta turhaan pyöritellään vuodesta toiseen. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 20.03.2020 21:56 Viestin aihe: |
|
|
Oikeasti meinaat että yhtään kukaan viranomainen jolla natsat riittää aiheeseen puuttua, on moisesta juuri nyt kiinnostunut? _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|