Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
admin Site Admin
Liittynyt: 04 Maa 2004 Viestejä: 1375
|
Lähetetty: 26.05.2017 10:32 Viestin aihe: Varoitus: Poliisi tehtailee aserikoksia, varo sakkolappua! |
|
|
Käräjäoikeudessa annettiin tuomio “rikos”asiassa, jossa syytettynä oli henkilö, joka oli jättänyt kirpputorille myyntiin ns. Emma-pikakiväärin perän. Siis perän. Perään liittyy aseen liipaisinkaari ja liipaisin viretukineen. Kyseessä ei siis ole mikään aseen runko, “alarunko” tai paineen alainen osa. Tähän osaan ei voi kiinnittää piippua, patruunapesää, sulkulaitetta ja sen runkoa, sulkukappaletta, äänenvaimenninta eikä niitä toiminnallisesti vastaavia osia.
Asehallintoyksikkömme teki asiasta kuitenkin rikosilmoituksen ja mikä pahinta, aseen omistajalle ehdotettiin sakkoa (vastaa ilman oikeuden päätöstä lievistä ylinopeuksista poliisin kirjoittamaa rikesakkoa) rangaistukseksi. Hyväksymällä tämän aseen omistaja olisi samalla myöntänyt syyllisyytensä tekoon, joka nykysuomen tyyliin olisi tietenkin johtanut myös aselupien peruuttamiseen. Teosta, joka oikeasti ei ole rikos.
Sama suomeksi; poliisi on näin itse alkanut määritellä, millainen teko on rikos.
Pelottavaksi asian puolestaan tekee se, että poliisin määräämä sakko on viime aikoina tullut käytännöksi muissakin joko luulotelluissa tai rehellisesti sanottuna pilkkua kuksivissa “rikoksissa”.
Esimerkki 2: Kansalainen huomasi, että aseen ostolupa on mennyt ns. vanhaksi ja palautti sen poliisilaitokselle. “Parasta” ennen päiväyksestä ehti kulua peräti 15 päivää, koska välissä oli mm. pääsiäinen. Rangaistukseksi ehdotettiin välittömästi kymmentä päiväsakkoa, vaikka jälleen kerran poliisilla olisi tämäkin “rikos” ollut mahdollista estää ennakolta.
Poliisi hakee koko ajan laajennuksia oikeuksiinsa, siis mm. poliisilain muuttamista. Sopii kysyä miksi, jos poliisilain tärkein velvoittava pykälä nro 1 rikosten ennalta estämisestä jää sekin noudattamatta.
Viimeinen muokkaaja, admin pvm 30.05.2017 13:57, muokattu 2 kertaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 26.05.2017 11:33 Viestin aihe: |
|
|
Olisko linkkiä tuohon käräjäoikeuden päätökseen?
Lienee julkinen. _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tvälläri Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Maa 2004 Viestejä: 3423 Paikkakunta: Mikämikämaa
|
Lähetetty: 26.05.2017 11:54 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Jos admin perehtyisi edes vähän siihen, miten ja tässä tapauksessa mm. miksi lait säädetään (sakkomenettelylaki) niin ei tarvitseisi ihan kaikesta poliiseja syytellä. |
Pointtihan lienee se, että poliisihallitus ja poliisiviranomainen on alkanut yhä suuremmissa määrin tehtailemaan perusteettomia esitutkintoja, ja kirjoittelemaan rangaistuvaatimuksia teoista, jotka eivät ole rikoksia tai lain rikkomuksia, kun kyseesä on aseenomistaja. _________________ "Mies, ei koskaan kyllästy tuijottamaan välkehtivää tulta, virtaavaa vettä, tai tippuvaa pontikkaa" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5486 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 26.05.2017 12:12 Viestin aihe: |
|
|
Mutta rangaistusvaatimus - tai sakkovaatimus on vasta vaatimus. Ei lopullinen sanktio. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
veetee Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Maa 2004 Viestejä: 5990
|
Lähetetty: 26.05.2017 12:21 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Mutta rangaistusvaatimus - tai sakkovaatimus on vasta vaatimus. Ei lopullinen sanktio. |
Perusteeton rangaistusvaatimus? Voiko virkamiehelle vaatia rangaistusvaatimusta ? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kalkki Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Tam 2005 Viestejä: 220
|
Lähetetty: 26.05.2017 12:29 Viestin aihe: |
|
|
Miksi laaditaan rangaistusvaatimus teosta joka ei lain mukaan ole rikos? Mitä ja ketä tällainen toiminta palvelee?
Harkintavallasta on lyhyt matka mielivaltaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Larsen Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2012 Viestejä: 2907
|
Lähetetty: 26.05.2017 12:31 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Mutta rangaistusvaatimus - tai sakkovaatimus on vasta vaatimus. Ei lopullinen sanktio. |
Onhan se sanktio, mikäli kansalainen luulee syyllistyneen lainrikkomiseen ja maksaa rangaistusvaatimuksen. Ei viranomainenkaan voi huvikseen sakkoja kirjoitella teoista, jotka eivät ole rangaistavia. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tvälläri Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Maa 2004 Viestejä: 3423 Paikkakunta: Mikämikämaa
|
Lähetetty: 26.05.2017 12:33 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Mutta rangaistusvaatimus - tai sakkovaatimus on vasta vaatimus. Ei lopullinen sanktio. |
Onhan se lopullinen sanktio, jos virkavaltaa pelkäävä aseenomistaja menee sen maksamaan, vaikka mitään ei ole tehnyt väärin. Tuommosta toimintaa voi verrata ihan hyvin näihin firmoille valelaskuja lähetteleviin rikollisiin. Poliisiviranomanen, eritoten poliisihallituksen asehallintoyksikkö on alentunut suomessa ihan samalla tasolle noitten juippien kanssa, mitä tulee rehellisiin aseenomistajiin. _________________ "Mies, ei koskaan kyllästy tuijottamaan välkehtivää tulta, virtaavaa vettä, tai tippuvaa pontikkaa" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15895
|
Lähetetty: 26.05.2017 14:16 Viestin aihe: |
|
|
Tietyllä tavalla huolestuttavinta (omasta mielestä, ehkä admin:kin tähän viittasi) on se että tällainen perseily voi ihan avoimesti jatkua eikä ketään ylempää virkamiestä kiinnosta puuttua asiaan. Mikä helvetin parantumaton syöpä on pesiytynyt esim. asehallintayksikköön niin että tuollainen toiminta katsotaan jotenkin normaaliksi ? Ja minkä sateenvarjon alla tuollaista toimintaa voi jatkaa ja vielä kehittää ? Onko joku DemLa-sateenvarjo ? Vai mikä, synnynnäinen ja siitä vielä paranneltu vajaaälyisyys ? Vai pelottaako pikkuvirkamiehiä ja vähän isompia se että kansalla on pyssyjä ? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hietala Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Kes 2004 Viestejä: 2541 Paikkakunta: Pohojanmaa
|
Lähetetty: 26.05.2017 14:39 Viestin aihe: |
|
|
Tässähän on AHYlle tyrkyllä seuraava asekätkentämitali _________________ Laiskuuttaan tingan häviää |
|
Takaisin alkuun |
|
|
admin Site Admin
Liittynyt: 04 Maa 2004 Viestejä: 1375
|
Lähetetty: 26.05.2017 15:16 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Jos admin perehtyisi edes vähän siihen, miten ja tässä tapauksessa mm. miksi lait säädetään (sakkomenettelylaki) niin ei tarvitseisi ihan kaikesta poliiseja syytellä. |
jkvi kirjoitti: | Mutta rangaistusvaatimus - tai sakkovaatimus on vasta vaatimus. Ei lopullinen sanktio. |
Kaikesta päätellen olen perehtynyt hiukan sinua enemmän, sillä.....
a) Mikä tässä lauseessa oli Sinulle epäselvää?
Admin kirjoitti: | Hyväksymällä tämän aseen omistaja olisi samalla myöntänyt syyllisyytensä tekoon, joka nykysuomen tyyliin olisi tietenkin johtanut myös aselupien peruuttamiseen. Teosta, joka oikeasti ei ole rikos. |
b) Voisitko vielä ystävällisesti täsmentää, milloin maksettu sakkovaatimus ei ole lopullinen sanktio?
Ja edelleen, jos se kerran jäi epäselväksi -poliisi (!) "ehdotti" tätä sakkoa aivan samalla tavoin kun poliisi "ehdottaa" rikesakkoakin esim. ylinopeudesta. Oikeuteen voi sitten omalla kustannuksellaan (jos häviää) lähteä asiaa kiistämään.
Tässä tapauksessa analogia olisi se, että sakko kirjoitettaisiin nopeusrajoitusta huolellisesti noudattaneelle.
Pidän erittäin huolestuttavana sitä, että meillä nyt vain sitten on laki, jonka nojalla poliisi voi kirjoittaa sakkoja teoista, joita luulee rikoksiksi. Veikkaan tai pikemminkin toivon, ettei lakia ole sen vuoksi säädetty.... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RiUDE Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Maa 2004 Viestejä: 20455 Paikkakunta: Savonlinna
|
Lähetetty: 26.05.2017 15:22 Viestin aihe: |
|
|
Niin löytyisikö tätä käräjäoikeuden päätöstä jostain?
______________________________
Ne ovat julkisia, mutta niitä ei ole netissä. Asiaa tultaneen käsittelemään yksityiskohtaisemmin Ase-lehdessä nro. 4/2017. _________________ Savo suureksi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5486 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 26.05.2017 16:44 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | b) Voisitko vielä ystävällisesti täsmentää, milloin maksettu sakkovaatimus ei ole lopullinen sanktio? |
Jos maksat niin silloin myönnät syyllistyneesi rikkomukseen.
Jos et, asia on mahdollista tutkia ja todeta poliisista riippumattomassa tuomioistuimessa. Poliisilla on nykyisin mahdollista päättää yksinkertaisissa rikosasioissa tuomiosta. Jos asiakas on eri mieltä, ei tarvi poliisin ehdotuksen mukaan mennä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkvi Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Kes 2006 Viestejä: 5486 Paikkakunta: Suomussalmi
|
Lähetetty: 26.05.2017 16:52 Viestin aihe: |
|
|
Ja olisi mukava nähdä määriä noista otsikon mukaisista "tehtailuista"?
Asiasta kun saa nyt kuvan, että jossakin joku kirjoittelee lappuja jatkuvalla syötöllä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
admin Site Admin
Liittynyt: 04 Maa 2004 Viestejä: 1375
|
Lähetetty: 26.05.2017 17:11 Viestin aihe: |
|
|
jkvi kirjoitti: | Lainaus: | b) Voisitko vielä ystävällisesti täsmentää, milloin maksettu sakkovaatimus ei ole lopullinen sanktio? |
Jos maksat niin silloin myönnät syyllistyneesi rikkomukseen.
Jos et, asia on mahdollista tutkia ja todeta poliisista riippumattomassa tuomioistuimessa. Poliisilla on nykyisin mahdollista päättää yksinkertaisissa rikosasioissa tuomiosta. Jos asiakas on eri mieltä, ei tarvi poliisin ehdotuksen mukaan mennä. |
Tämä selvisi jo aloitustekstistäni, jos olisit sen lukenut.
Lisättäköön, että kansalainen saa käytännössä valita,
a) maksaako esim. 140 euron sakon vai
b) ottaako riskin tuhansien eurojen oikeudenkäyntikuluista, kaikkien kantti ei tähän riitä ja vaivaa tulee taatusti enemmän kuin 140 euron arvosta vaikka voittaisikin. Tosin aseluvat saa paremmin pitää voittaessaan.
Riippumaton tuomioistuin on tavallisen kansalaisen näkökulmasta riippumaton ainoastaan lakimiehen -sen maksullisen- avulla. Virkamies, joka tehtailee näitä juttuja puolestaan voi toimia virka-ajalla, virka-avulla ja ennen kaikkea veronmaksajien kustannuksella.
Ja ikävä kyllä näitä juttuja riittää, itse olen tälle vuodelle ollut oikeusprosessissa (asiantuntijana, en asianosaisena) mukana jo kolmessa.
Pointti, mitä ei kannattaisi unohtaa on se, että poliisi kirjoittaa näitä sakkoja samalla mutu-periaatteella kuin mitä AHY tehtailee rikosjuttuja.
Räikein esimerkki nähtiin Oulussa, jossa syyte tuli poliisin lakiin perustuvan kirjallisen ohjeen pilkulleen noudattamisesta, minkä ohjeen kirjoittanut poliisi vieläpä itse vahvisti. Syyte hylättiin oikeudessa, onneksi.
Ase-lehti on julkaissut näitä juttuja lähes joka numerossaan viime vuosina ja näissä kaikissa on mukana diaarinumerot.
Otsikosta saa sen -aivan oikean kuvan- siitä, että lappuja kirjoitellaan ympäri Suomen. Ei siis joku vaan jotkut jossakin. Toki voisi kysyä, montako oikeusmurhaa on oikea taso. Kerropa jkvi montako per vuosi hyväksyt? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|