Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
*Konna* ***
Liittynyt: 30 Huh 2005 Viestejä: 921
|
Lähetetty: 08.05.2006 16:04 Viestin aihe: |
|
|
No laitetaas näitä panos/sorsa juttuja. Isäni ampui koirani haukkuun viisi tavia yhdellä panoksella. Siitä lähtien koira on ollut vihainen taveille Miksiköhän? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Hannes Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1194
|
Lähetetty: 08.05.2006 20:12 Viestin aihe: |
|
|
Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista on muutaman vuoden takaa hanhenpyynnistä. Pitkä tarina, mutta kerrotaan lyhennetty versio.
Hanhet laskivat jo illalla lampeen/rimpeen, jonka rannalla passitimme iltalentoa. Pimeä ehti tulla ennen ampumapaikalle pääsyä, joten luumuilimme yön rantapounuilla. Taas.
Aamun valjettua kaverini (jolla kiväärivuoro) lähti naakimaan kiväärihollille, hanhet puonikon/niemekkeen takana. Laukaus kajahti aikanaan ja hanhet ilmaan. Alan pillittää, siis pillillä, ehe-ehe. Lentävät noin kilsan poispäin ja kaartavat kohti. Ohilennosta pudotin kahdella laukauksella kaksi hanhea ja laskin aseen, vaikka olisi vielä ollut kaksi kutia ja hanhet hollilla.
Tuli semmoinen olo, että nyt riittää. Varsin muikea olo, voin kertoa! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
paulep Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 22 Hel 2006 Viestejä: 50
|
Lähetetty: 08.05.2006 22:40 Viestin aihe: |
|
|
Moosefoot ja muut piiperöt ei kuulu tapoihini räiskiä keskelle parvea summassa.
Iso muuttoparvi nukkui kortteikon reunassa aamu hämärissä.
Tulin veneellä tuulen suunnasta antaen tuulen kuljettaa venettä.
Oli kauhia myräkkä ilma ja pääsin äänettömästi n 20 m päähän parvesta.
eka panoksella 3 sorsaa samaan läjään veteen ja kun parvi nousi ilmaan ja takoivat ilmaa siipiensä alle kovassa tuulessa ammuin lopuilla 5 panoksella sorsa/panos. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rastinsahi Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2005 Viestejä: 7252 Paikkakunta: Lapin lääni
|
Lähetetty: 08.05.2006 22:53 Viestin aihe: |
|
|
Paras tiputus oli eittämättä se, kun penskana seisoin suuren voimalinjan reunalla ja toistasataa teertä tuli parvena yli. Ammuin paniikissa itsepuolustukseksi tietysti kaksi kertaa ohi, mutta viimeistä paukkua väistänyt akkateeri otti ja lensi voimalinjaan. Ja ei kun reppuun
Myös viis tavia samaan spanielin karkkoon pumpulla oli ihan mukava onnistuminen. _________________ Tapion viljan puimakone
http://www.tajukankaan.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kale Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 12 Maa 2006 Viestejä: 41
|
Lähetetty: 09.05.2006 16:03 Viestin aihe: |
|
|
pauleppia ei oo ainakaa matikkapäällä siunattu,,selityksesi mukaan ammuit 8 sorsa,a vaikka aluksi väitit ampunesi 9. Olet joko tyhmä tai Hmmmm... tyhmä! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Moosefoot Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Tou 2005 Viestejä: 1095 Paikkakunta: Perämeren Jatkari R.Y
|
Lähetetty: 09.05.2006 16:07 Viestin aihe: |
|
|
paulep kirjoitti: | Moosefoot ja muut piiperöt ei kuulu tapoihini räiskiä keskelle parvea summassa.
Iso muuttoparvi nukkui kortteikon reunassa aamu hämärissä.
Tulin veneellä tuulen suunnasta antaen tuulen kuljettaa venettä.
Oli kauhia myräkkä ilma ja pääsin äänettömästi n 20 m päähän parvesta.
eka panoksella 3 sorsaa samaan läjään veteen ja kun parvi nousi ilmaan ja takoivat ilmaa siipiensä alle kovassa tuulessa ammuin lopuilla 5 panoksella sorsa/panos. |
... Ja valveutuneena mehtäukkona tietystikin parven reunalintuja... eikä haavakoita! Hienoa, onnittelen vilpittömästi. _________________ Analyysi pitää, vaikka saalistilastot heittävät paljonkin... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Metsola Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Hei 2005 Viestejä: 736 Paikkakunta: P-Savo
|
Lähetetty: 09.05.2006 16:25 Viestin aihe: |
|
|
paulep kirjoitti: | eka panoksella 3 sorsaa samaan läjään veteen ja kun parvi nousi ilmaan ja takoivat ilmaa siipiensä alle kovassa tuulessa ammuin lopuilla 5 panoksella sorsa/panos. |
Aika ahneelta kuulostaa
Mutta paras pudotus mitä itse olen kuullut on se, kun kaverin ukki ampui puolenkymmentä ryssää yhdellä laukauksella.
Nimittäin kevyellä heittimellä veneeseen, siellä jossain... _________________ Suosin suomalaista! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Moosefoot Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Tou 2005 Viestejä: 1095 Paikkakunta: Perämeren Jatkari R.Y
|
Lähetetty: 09.05.2006 17:07 Viestin aihe: |
|
|
Metsola kirjoitti: |
Mutta paras pudotus mitä itse olen kuullut on se, kun kaverin ukki ampui puolenkymmentä ryssää yhdellä laukauksella.
Nimittäin kevyellä heittimellä veneeseen, siellä jossain... |
... Paras pudotus minkä oon ite nähny, kaveri pudotti Alkon muovikassin, siinä meni 3 viskilekaa, ja kaks kossua. Sorbuspullo säilyi ehjänä... _________________ Analyysi pitää, vaikka saalistilastot heittävät paljonkin... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
paulep Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 22 Hel 2006 Viestejä: 50
|
Lähetetty: 09.05.2006 20:54 Viestin aihe: |
|
|
Sorsia kyllä kestää verottaa, mikäli kaikki saaliiksi saadut tulee syötyä!
Ne on muuttolintuja ja niitä riittää.
n: 15 tulee vuodessa ammuttua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
paulep Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 22 Hel 2006 Viestejä: 50
|
Lähetetty: 09.05.2006 21:14 Viestin aihe: |
|
|
Katsoppas Kale tarkasti sitä näppäimistöä ja kas, saatat lääkekuurisi loppuun syötyäsi havaita, että 8 ja 9 on sijoitettu näppäimistöön vierekkäin!
Lyöntivirheet ovat osa elämää ja sinäkin joskus opit ilmeisesti ne hyväksymään. Aloita hyväksymällä omat lyöntivirheesi viimeisimmästä viestistäsi tässä ketjussa.
Ihme hommaa takertua tuollaiseen, kun kahdesta muusta viestistä käy kyllä selvästi ilmi monta lintua tuli.
Ymmärrän kyllä hyvin sen että, jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Boar Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2005 Viestejä: 460 Paikkakunta: ihme pajatso
|
Lähetetty: 10.05.2006 01:22 Viestin aihe: |
|
|
Heh, jopas mettänetissä on joka osastolla hieman purkauksia, samaan koppiin laitettuna saattas pian tulla hienoja "pudotuksia"...
Viime syksyltä ainaki joku mielessä. 20.8 iltalennossa sinikko vetäs poikien päältä alta parista kympistä, kaks automaattia tyhjänä ja sini lentää, ite jopa karvan ylipitkältä matkaa kerran sivusta huitasin ja sini silimälleen...
Toinen oltiin syyskuun puolenvälin jälkeen mettälinnussa, päivä humpsittu kuka mitenki, ite koiran kans olleena jo useemman päivän aattelin et jos jotaki koettas välillä lentoonki mäiskiä... Noh, sauna lämpiämässä ehotin et jos joku lähtis kaveriks, ukon serkkupoika oliki et mennään vaan... Käveltiin siinä kilometri, huomasin sit et vajaan satasen päässä teeri juoks mettäkoneen uran ylite, ukon serkku ei sitä huomannu niin aattelin vähän pelleillä... Nostin nokan pystyyn ja aloin nuuhkia, tuumasin sille et haisee lintu! Se nauro, vai haisee lintu, mie sanoin et katoppa! Vieressä meni kuiva oja, hiippailin sitä matalana kohti sitä teertä, arvelin et tässä ja hyppäsin ojasta, vielä tarkotuksella risun päälle. Teeri starttas neljästä kympistä, ihmettelin et miten se tuonne asti ennätti mut täräytin perään, teerihän leiriyty siihen. Yhen askeleen ennätin ottaa, toinen hypäs 5 metritä, sitä puoliks lonkalta lähtöön, sille kaula/pää osuma. Pikkasen oli ukon serkkupojalla suu ammollaan, se näki kuitenki olemmat, koskaan en oikassu et näin jo etukäteen, väitin vaan et haistoin!
Kolmas ku oltiin kaverin kans hirvi/lintumetällä lokakuun puolenvälin jälkeen, kaverilla oli lintukivääri ja mulla hirvipyssy, koira oli semmonen joka nyt haukkuu vähän kaikkee... Käveltiin taimikon ja ison metän laitaa ku taimikon puolelle siemenpetäjiin 3 mettoo latvoihin laskeutu, no me maihin et noita koetetaan... Kaveri siinä 3 kertaa latas menemään lähintä, siihen oli joku parisataa metriä, metto vaan katteli... Minä sitte että anna minäki, se ojenti pyssyä niin minä että minä ammun tällä, vaihoin saigaan kokovaipan ja avotähtäimellä sihtaamaan... Kaveri nauro maha kippurassa, joka tietää minkä näkönen pyssy on puoliautomaatti saiga (kalasnikovin .308 malli) niin huvittaahan se, pieneltä se metto näyttää avotähtäimen läpi... Päräytin menemään, mettoo siipispankalta läpi ja oli niinku eilen kuollu... Kaveri onnitteli oikein käestäpitäen, tuumas vaan et tarkka-ampujat erikseen, minä tietenki hyvin vaatimattomana...
Vuosien varrelta on sitte jääny mieleen kahet mettotuplat, kerran puolivahingossa 5 teertä neljällä paukulla lentoon (en huomannu et niitä oli kaks rinnakkain viimesellä paukulla, kuitenki 60-70 siinä parvessa oli ja laitalintuja tuli paukutettua), 4 kyken partin pudotus, muutamat triplat eri linnuilla ja semmoset pudotukset mitä muut on ensin ampunu ja sitte ite sattunu viimesenä osumaan. Ne on kuitenki osaltaan parhaita... _________________ Jos tyyppi jaksaa tarpeeks metässä mörnöttää,niin aina sieltä vaan joku ärvöke ammuttavaks löytyy.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Elwood Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1418 Paikkakunta: Siilinjärvi
|
Lähetetty: 10.05.2006 06:01 Viestin aihe: |
|
|
Viime syksynä haettiin kaverin nuorelle KKss:lle ensimmäistä pudotusta.
Ja tulihan se:Kaverin koira seisoi pellonreunassa, juuri siltä kohdin lähti sähkölinja metsään.
Koira tökötti kohti linjaa, etenemme seisonnalle, ampujana hieman etuviistoon koirasta, rintamasuunnan pääpaino kohti avautuvaa railoa.
Ohjaaja antoi etenemisluvan, koira tekee "avanssin" kohti muutamaa kaadettua leppää.
Näen kuinka kukkofasaasi liikahtaa vaihtaen paikkaa, muttei nouse siivilleen.
Koira pakittaa, uudelleen hyökkää leppien sekaan ja hyppää etujaloillaan kasaan, nyt fasaanin on pakko lähteä lentoon ja kuten uumuillin:Sähkölinjaa pitkin.
Katsoin koiraa, koira oli maassa ohjaajan käskystä, silmäys vielä ohjaajaan, katse lintuun, "lennä viel vähäsen", ajatus päässä.
Laukaus ja lintu alas.
Sinänsä aika tavallinen riistalaukaus, mutta tilanne oli niin täydellinen, ehdottomasti "SE"-laukaus. _________________ Tosi asiaa ei tarvitse uskoa.
Viimeinen muokkaaja, Elwood pvm 10.05.2006 08:01, muokattu 1 kertaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehta_mies Kanta-asiakas
Liittynyt: 02 Syy 2005 Viestejä: 1978 Paikkakunta: Nivala
|
Lähetetty: 10.05.2006 06:57 Viestin aihe: |
|
|
itellä paras tiputus oli ehkä se kun ammuin ekan hanheni. olin yksin iltalennolla ja tais olla jo lokakuun puolella.kaikki viisaat metästäjät oli jo kuukautta ennen sanonu että hanhia ei enään tule että muutto on jo ohi.olin soutanut veneeni kaislikkoon ja olin istustellu siinä jo tunnin eikä ollu ees sorsia näkyny ja alkoi jo hämärtymään.juuri kun laskin haulikon penkille että lähen soutaan pois kuulin hanhen ääntä..otin haulikosta uudestaan kiinni ja kuuntelin.kohta selän takaa lentää 6 mettäläistä. äkkiä vismutit pois piipusta ja mini magnumia tilalle. hanhet kiersi järven ja laskeutuivat 100 metrin päähän minusta.lähin siitä soutamaan kaislikon turvin jumalattoman hiljaa ja koko ajan pelkäsin että hangaimet alkaa vinkumaan, niillä kun oli sellanen taipumus että vinkuu aina. kohta näin hanhien päät kaislikon reunassa ja ajattelin mennä niin lähelle kun pääsen. noin 30 metristä parvi nousi siivilleen ja minä nappaan haulikon poskelle..tähtäys ja laukaus 40 metriin.hanhi rättinä alas ..
toinen ehkä se kun ammuin ekan koppeloni.kävelin mehtäkoneen uraa pitkin jota pitkin olin kävellyt jo tunti sitten.olin kävässy kotona hakemassa evästä että jaksaa taas kävellä. koska olin vasta siitä kävelly niin ase oli olalla enkä ois uskonu että koppelo siitä uran vierestä lähtis.mutta yhtäkkiä 20 metrin päästä hyppää koppelo siivilleen ja minä pyöräytin aseen olalta niin kuin lännen elokuvissa.koppelo lensi suoraan sitä linjaa pitkin niin ei muuta ku haulit perään ja koppelo kenttään. ja en oo kyllä koskaan niin nopeasti ottanu asetta olalta ja tähännyt lintua _________________ pikkupojista rusakoihin |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mikkom Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 07 Hei 2005 Viestejä: 70 Paikkakunta: Kuopio/Kainuu
|
Lähetetty: 10.05.2006 07:50 Viestin aihe: |
|
|
Hyviä tiputuksia on monia, kuten ensimmäinen metsähanhi, ensimmäinen lintu seisojalle jne. Kuitenkin yks mieleenpainuvimmista tapahtumista sijoittuu tuonne kotiseudulle, Kainuun korpeen. Eräänä aamuna olin tallustelemassa tuollaisessa harvahkossa sekametässä. Huomasin maassa, vajaan 30m päässä kumpareen takana meton pään ja vähä kaulaa. Elähän muuta, hauleja perään. Noh siinä meinasi kirosanoja jo päästä ko huomaan meton hyppäävän lentoon kumpareen takaa. Toinen piipullinen ja mehto rukkasena kenttään. Ajattelin, että asettuihan se viimeinkin. Yllätys oli melkonen ko kumpareelle noustessa huomaan siellä makaavan kaksi mustaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Metsola Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Hei 2005 Viestejä: 736 Paikkakunta: P-Savo
|
Lähetetty: 10.05.2006 09:55 Viestin aihe: |
|
|
mehta_mies kirjoitti: | kohta selän takaa lentää 6 mettäläistä. äkkiä vismutit pois piipusta ja mini magnumia tilalle. |
Terästä varmaankin _________________ Suosin suomalaista! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|