Weaverin pikajalka (Warne). Ruuvailen siipimutterista käsin kiinni tilanteen tullessa. Vie parikymmentä sekuntia. Kisko on madallettu keskeltä, eli näkee ampua hyvin haulipiipuilla kun putki on irti. ...
Weaverin pikajalka (Warne). Ruuvailen siipimutterista käsin kiinni tilanteen tullessa. Vie parikymmentä sekuntia. Kisko on madallettu keskeltä, eli näkee ampua hyvin haulipiipuilla kun putki on irti. ...
Kiitos linkistä Vilperi. Oli niin perusteelliset ohjeet etten jaksanut lukea. Testaan siis perinteisellä 'lonkalta'-metodilla. Lisäksi kaikki näkymät on tässä kirotussa androidissani ihan erilaiset.
...
Kaksi päivää olivat saalistajaa etevämpiä, mutta kolmas kerta toden sanoi. Muutin taktiikkaa kyttäämisestä hiipivään lähestymiseen ja saaliina komea homenokka. Kyllä on vaikeaa löytää lintua lehvästön ...
Pirkanmaalla. Osa haavoista näköjään alkaa olla jo kellastumaan päin. Näyttäisi kasvupaikalla olevan merkitystä. Ison haaparyhmän sisällä olevat puut olivat ihan tumman vihreänä, samaten metsän siimek ...
Kävin pojan kanssa tämän ketjun innoittamana tänään illansuussa kiertelemässä haapoja ja eikös perhana kahdesta metsänreunan isomuksesta lähtenyt molemmista oikein kunnon romehtot. Toista saimme hetke ...
Tuli juuri rillinki rahtina ruotsinmaalta. Ei mitään ongelmia. Luvat ja kaikki hoitui helposti. Drillinki on sama ruotsiksi ja suomeksi. Kaliiberimerkinnät on kansainvälisiä. Ei siinä kummempia kielit ...